Näkökulma: Uskaltaisitko näyttää kenelle tahansa mitä olet googlannut?

Voin antaa periksi yksityisten tietojen suojasta – eihän minulla ole mitään salattavaa – jos sen ansiosta turvallisuus paranee. Näin toimittaja Sam Kingsley ajatteli aikaisemmin. Sitten hän antoi luvan kaivaa itsestään henkilökohtaisia tietoja – ja oivalsi millainen vaara on siinä, jos emme enää tiedä kuka tietojamme hallitsee.

Silminnäkijä (tv)
Sam Kingsley.
Sam Kingsley.Yle

“Varmasti kun näkee oman salasanansa toisen ruudulla, se herättää tuntemuksia!”, totesi tietoturva-asiantuntija Markus Alkio, kun tuijotin tietoja, joita hän oli saanut minusta selville.

Hän oli oikeassa. Minusta oli, luvallani, kahden viikon ajan haravoitu niin paljon tietoja kuin mahdollista. Olin hämmentynyt. Yksityiseksi luulemani tieto osoittautui olevan kaikkea muuta.

Luottamukselliset terveystiedot, hääkuvat, suomalainen henkilötunnus, sähköpostin ja sosiaalisen median salasanat – aivan riittävästi tietoja, joka voisivat olla vahingollista väärissä käsissä. Kaikki oli löytynyt suhteellisen helposti.

Tietoturva on ollut minulle tähän asti etäinen käsite. Että jäykät byrokraatit ovat keksineet sen vain hankaloittaakseen elämäämme. Markuksen toimistossa tajuntaani iski, miksi siihen pitää suhtautua paljon vakavammin.

Hankkiessani taustietojaSilminnäkijä-dokumenttiavarten kuulin lukuisista tavallisista ihmisistä, joiden tietoturvaa oli loukattu, joskus vahingollisin seurauksin.

Näin itse, miten helposti salasanani päätyivät toisen tietokoneelle.

Eräs nainen oli menettänyt vastasyntyneet kaksosensa. Mittaamattoman surun keskellä hän sai soittoja ja sähköposteja, joissa kaupattiin vauvatarvikkeita. Suoramarkkinoijat olivat saaneet selville, että hän oli synnyttänyt, mutta eivät sitä, että vauvat olivat menehtyneet.

Toinen kertoi poikaystävänsä ex-naisystävästä, joka työskenteli viranomaisena. Hän oli katsonut naisen sosiaalietuudet järjestelmistä ja lähettänyt tiedot poikaystävälle.

Oli monia, joiden vuodetut henkilötunnukset olivat päätyneet vääriin käsiin. Niiden avulla rikolliset tekivät kalliita nettiostoksia. Viranomaiset kertoivat uhreille, ettei ole keinoja pysäyttää henkilötunnuksen väärää käyttöä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ihailen erityisesti, miten sen toiminta pohjautuu luottamukseen. Mutta luottamusta voidaan käyttää väärin. Se antaa helpon väylän huijata viranomaisia, jotka olettavat, että esimerkiksi virkatodistuksen pyytäjä on se, joka hän väittää olevansa. Luottamusta hyväksikäyttäen väkivaltainen puoliso voi saada kotoa paenneen ex-puolison osoitteen.

On aika kysyä, ovatko luottamus ja turvallisuus oikeassa tasapainossa.

Ohjelmaa tehdessäni oivalsin myös toisen suomalaisen yhteiskunnan vahvuuden. Se on vakuuttanut, että julkinen valta ei urki kansalaisten viestiliikennettä toisin kuin esimerkiksi Yhdysvallat, Iso-Britannia tai Ruotsi. Tämän ansiosta Suomi on onnistunut houkuttelemaan sellaiset jättiläiset kuin Googlen, Microsoftin tai Venäjän Yandexin tekemään miljoonainvestointinsa tänne.

Moni ajattelee – kuten minäkin tähän asti – ettei ole mitään salattavaa. On ironista, että juuri luottamus viranomaisiin synnyttää ilmapiirin, jossa osasta yksityisyyttä voidaan luopua. Näin on kaavailtu esityksessä, jossa puolustusvoimat voivat toteuttaa verkkovalvontaa ja massaurkintaa.

Ehdotuksella on kriitikoiden mukaan kielteinen vaikutus Suomen talouteen. Mutta paljon tärkeämpi periaatteellinen kysymys koskee kansalaisen perusoikeutta yksityisyyden suojaan.

Eräs asiantuntija kertoi, että aina kun joku sanoo, etteihänellä ole mitään salattavaa, hän kysyy voiko saada luettavakseen tämän haku- ja selaushistorian netissä.

Muuttaako yksityisyydestä tinkiminen elämämme todella turvallisemmaksi?

Kukaan ei koskaan suostu – ja hyvä niin. Vai voitko rehellisesti myöntää, ettet olisi koskaan kirjoittanut yhtään viestiä, avannut yhtään linkkiä, tai googlannut mitään sellaista tietoa, joka ei voisi väärissä käsissä nöyryyttää, saattaa sinua häpeään tai saada jopa näyttämään syylliseltä rikokseen?

Jotkut poliitikot ovat valmiita luovuttamaan osan perustavaa laatua olevista kansalaisoikeuksistamme. Siksi pitää kysyä, muuttaako yksityisyydestä tinkiminen elämämme todella turvallisemmaksi? Kun yksityisyys on kerran mennyt, emme saa sitä koskaan takaisin, eivätkä lapsemmekaan saa.

Näin itse, miten helposti salasanani päätyivät toisen tietokoneelle. Sen jälkeen tunnen, että yksityisyyden rippeetkin tulee nähdä arvona, joka ansaitsee puolustamisen.

LISÄÄ AIHEESTA:

Silminnäkijä: Ei mitään salattavaa Yle TV2 to 22.1.2015 klo 20

Eyewitness: Nothing to hide (English subtitles on Yle Areena)