Ranska vahvistaa terroristiepäiltyjen valvontaa tuhansilla poliiseilla

Poliisit myös aseistetaan entistä tehokkaammin. Hallitus on varaamassa hankkeeseen satoja miljoonia euroja, jotka on säästettävä muista kohteista.

Ulkomaat

Ranskassa ja ulkomailla on noin kolme tuhatta ihmistä, joita Ranskan on valvottava mahdollisten ääri-islamististen yhteyksien takia, sanoo pääministeri Manuel Vals.

Sitä varten vahvistetaan terrorismin vastaisia poliisijoukkoja lähes 2 700 uudella työpaikalla ja varustetaan poliisi nykyistä tehokkaammilla aseilla, Vals kertoo. Hallitus aikoo käyttää tähän työhön 425 miljoonaa euroa kolmen ensi vuoden aikana. Rahat säästetään hänen mukaansa valtion muista kuluista.

Lisäksi lisätään tiedustelun mahdollisuuksia muun muassa helpottamalla puhelinkuuntelua, Vals sanoo.

Aiemmin on kerrottu, että jo lähiviikkoina käyttöön otettaneen päätös, jonka perusteella internetin palveluntarjoajilta voidaan vaatia terrorismia ihannoivien sivustojen sulkemista.

Sisäministeriön mukaan ääri-islamistiset hakkerit ovat ilmoittaneet tehneensä yli 1 300 iskua ranskalaisille sivustoille sitten Pariisin terroritekojen. Useimmat ovat olleet pientä haitantekoa, muun muassa sivujen sisällön muuttamista niin, että sillä osoitetaan kannatusta terrorismille. Keskiviikon vastaisena yönä hakkerien kohteena oli Le Monde -lehti.

Ranska on vahvistanut terrorismilakejaan useaan otteeseen viime vuosien aikana. Uusimpana säädettiin viime vuoden lopussa laki, joka pyrkii estämään ranskalaisia islamisteja lähtemästä taistelemaan ulkomaille.

Lähteet: AP, AFP, Reuters