Pro Ilmajoki -mitalissa koreilee nuijasodan muistomerkki

Ilmajoki myöntää jatkossa Pro Ilmajoki -mitalin erityisen ansioituneille henkilöille tai yhteisöille. Heraldikko Jussi Toukonen on kuvannut uuteen Pro Ilmajoki -mitaliin nuijasodan muistomerkin heraldiikan sääntöjen mukaisena eli luonteenomaisena, muttei luonnollisena.

Ilmajoki
Heraldikko Jussi Tuomisen tyylittelemä nuijasodan muistomerkki uudessa Pro Ilmajoki -mitalissa.
Birgitta Vuorela/Yle

Ilmajoen kunta voi myöntää jatkossa Pro Ilmajoki -mitalin sellaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen positiivisella tavalla on vaikuttanut kunnan nimen tunnetuksi tulemiseen tai edistänyt hyvinvointia kunnassa.

Mitalin on suunnitellut heraldikko Jussi Toukonen. Mitalissa on kuvattuna nuijasodan muistomerkki.

– Olen kuvannut mitaliin nuijasodan muistomerkin heraldiikan keinoin eli se on luonteenomainen, muttei luonnollinen eikä valokuvauksellinen. Heraldiikka ei hyväksy sitä, Toukonen sanoo.

Toukosen mukaan Suomessa on heraldikkoja, vaakunasuunnittelijoita, yhden käden sormilla laskettava määrä. He kuuluvat Suomen Heraldiseen Seuraan. Heraldikkoja työllistää tällä hetkellä mm. kuntavaakunoiden suunnittelu kuntayhdistymisten myötä.

Heraldiikan säännöt juontavat juurensa 1100-luvulle. Säännöt ovat tarkat ja samat ympäri maailman.

– Niiden perusteella heraldikot tekevät (kohteesta) täsmälleen samanlaisen vaakunan näkemättä toisiaan, Jussi Toukonen naurahtaa.

Pro Ilmajoki -mitalia valmistetaan pronssisena, hopeisena ja kultaisena.