Katainen näytti presidentti Niinistölle Brysselin – video

Presidentti Niinistö toivoo EU:n vastaavan yhdessä hybridisodankäyntiin.

Ulkomaat
Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen.

Presidentti Sauli Niinistö tapaa kaksipäiväisellä vierailullaan Brysselissä EU:n johdon. Tänään keskiviikkona Niinistö tapasi Euroopan parlamentin puhemiehen Martin Schultzin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin. Torstaina Niinistö keskustelee EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kanssa.

Ohjelmassa oli tänään myös tapaaminen Suomen EU-komissaarin Jyrki Kataisen kanssa. Katainen esitteli tapaamisen aluksi Niinistölle Brysseliä, komission kymmenen kerroksen maisemaikkunoista.

Niinistön ja EU-johtajien keskusteluiden aiheena on ollut ulko- ja puolustuspolitiikka.

– Olen nyt täällä kovasti puhunut Euroopan yhteisestä turvallisuudesta molemmissa tapaamissa ja saanut paljon vastakaikua, Niinistö kertoi.

Niinistö toivoo turvallisuudesta EU:n uutta painopistettä

Niinistö toivoo, että EU keskittyisi yhdessä vastaamaan hybridisodankäyntiin. Hybridisodankäynnillä tarkoitetaan perinteisten ja uudenlaisten sodankäyntitekniikkojen yhdistelmää – esimerkiksi informaatiovaikuttamista, kybersodankäyntiä ja tunnuksettomien joukkojen käyttämistä. Termiä on käytetty Ukrainan sodan yhteydessä.

– Hybridisodankäynti on uusi elementti, johon Euroopassa ei ole yhteistä vastausta. Tässä voisi olla alue, jolla voitaisiin päästä liikkeelle Euroopan turvallisuusyhteisön rakentamisessa. Taustana on ainakin minulla se ajatus, että Euroopan kansalaiset Suomessa kovasti arvostaisivat, jos turvallisuus nousisi yhdeksi EU:n painopisteeksi.

EU:ssa on jo alettu miettiä vastauksia Venäjän informaatiovaikuttamiseen. EU:n ulkoministerit päättivät maanantain kokouksessaan lähteä etsimään keinoja, jotta venäjänkielellä tuotettaisiin myös länsimaista journalismia, vastapainona Venäjän propagandalle.

Tiedustelua tarvitaan

Presidentti otti lyhyesti kantaa myös tiedustelulainsäädäntöön, jota Suomi alkaa valmistella.

– Tiedustelu on osa turvallisuuttamme. Valitettavasti maailma on mennyt sellaiseksi, että tiedustellaan ja ollaan sen kohteena. Turvallisuus edellyttää tiettyä tietotasoa kaikesta, joka horjuttaa turvallisuutta.

Presidentti oli huomannut Brysselin katukuvaan ilmestyneet sotilaat. Belgia päätti viime viikon terroriuhan jälkeen tuoda armeijaa kaduille vartioimaan strategisia kohteita kuten EU-instituutioita ja juutalaisia kouluja.

– Totta kai se havahduttaa, kun yhtäkkiä on sotilaat kadulla yhteisössä, joka on rauhalle ja vapaudelle perustettu, Niinistö sanoi.