USA:lta ilmavoimille tulleessa kutsussa viitataan kahteen eri harjoitusmahdollisuuteen

Yhdysvalloilta saapuneen kirjallisen kutsun perusteella vaikuttaa siltä, että Suomelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua Viron Ämärin huhtikuisen ilmaharjoituksen lisäksi myös toiseen harjoitukseen.

Kotimaa

Suomen ilmavoimien Yhdysvalloilta saaman kirjallisen kutsu (siirryt toiseen palveluun) perusteella vaikuttaa siltä, että Suomelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua Viron huhtikuisen ilmaharjoituksen lisäksi toiseenkin harjoitukseen.

Viron Ämäriin Suomen ilmavoimat on kutsuttu sinne tukeutuvan yhdysvaltalaisen 510. hävittäjälaivueen kanssa.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa kertoi Yle Uutisille, että ilmavoimat on aloittanut tietojen keräämisen liittyen harjoituksen yksityiskohtiin, esitelläkseen asian päätöksentekijälle.

- Mikäli päätöksentekijä näin päättää, ryhdytään harjoituksen yksityiskohtaiseen suunnitteluun, Kalliomaa sanoo.