Luvia kysyy neuvoa-antavaa kevyemmin kuntaliitosasiasta

Neuvoa-antava kansanäänestys olisi kunnanvaltuuston mukaan liian byrokraattinen tapa kysyä kuntalaisten mielipidettä. Kuntalaisille lähetetään nyt kevyemmin järjestettävä kysely, johon pääsee kertomaan kantansa kuntaliitosasiassa.

Luvia
Luvia vaakuna
Katja Halinen / Yle

Luvian kunta ei järjestä neuvoa-antavaa kansanäänestystä, mutta kysyy kuitenkin kuntalaisten mielipidettä kuntaliitosasiassa. Asiasta vaadittiin kansalaisadressilla neuvoa-antavaa kansanäänestystä, mutta kunnanvaltuusto piti sitä liian byrokraattisena ja aikaa vievänä menetelmänä.

Nyt tehtävä kysely on kevyempi. Siinäkin kysytään kuntalaisten näkemyksiä kuntaliitosasiassa, mutta sitä eivät sido kaikki neuvoa-antavaan kansanäänestystä koskevat säännöt. Kysely postitetaan luvialaisille helmikuun 11. päivä ja vastausaikaa on 23. helmikuuta saakka.

Luvian kunnanjohtaja Kari Ojalahti uskoo, että kevyempikin kysely on vaikuttava.

- Jos sieltä joku selvä enemmistö löytyy, niin kyllähän päättäjät silloin joutuvat miettimään, että noudatanko kuntalaisten tahtoa vai en, Ojalahti sanoo.

Kyselyn loppuraportti valmistuu 6. maaliskuuta mennessä. Valtuutetut päättävät kuntaliitosasiasta 30. maaliskuuta.