Suomalaisnaiset perustivat pitopalvelun Pariisiin – unelmana oma kahvila huippukilpailuille markkinoille

Pariisin ainoa suomalainen kahvila-ravintola sulki ovensa reilu kuukausi sitten. Kaupungin suomalaisen ruuan aukko on kuitenkin täyttymässä pitopalvelun ja mahdollisen kahvilan myötä.

Kotimaa
Terhi Toivonen ja Kaisa Leino esittelevät leipomuksiaan Pariisissa.
Terhi Toivonen ja Kaisa Leino esittelevät leipomuksiaan Pariisissa.

Kahden suomalaisnaisen hiljattain perustama pitopalvelu myy pariisilaisille tilauksesta pohjoismaista ruokaa, suomalaisella painotuksella.

– Tämä lähti vuosi sitten kun katsottiin olympialaisten jääkiekkomatsia, jossa Suomi hävisi Ruotsille. Olimme masentunein mielin ja olsimme halunneet korvapuusteja. Niitä ei ollut mistään saatavilla, joten päätimme alkaa tehdä niitä itse, pohjustaa pitopalvelu Leivosen toinen yrittäjänaisista Terhi Toivonen.

Oma kahvila maksaa maltaita

Nyt suunnitelmissa on suomalaisen kahvilan perustaminen. Pelkillä leivontataidoilla kaupungin ruokamarkkinoista ei kuitenkaan vielä omaa siivua irroiteta. Ranskassa omia tuotteita valmistavan kahvilan perustamiseen tarvitaan kondiittorin ammattitutkinto.

Ranskalaisille tulee aika usein mieleen tämä Jacques Chiracin kommentti, että suomalainen ruoka maailman huonointa.

Kaisa Leino

Sitten kun tutkinnot ja taidot ovat kunnossa, tarvitaan rahaa. Kiinteistöjen saaminen liiketilakäyttöön maksaa Pariisissa maltaita.

– Kyllä siihen kunnon potti tarvitaan. Se on ihan jopa sadoissa tuhansissa euroissa, että pääsee pelkästään vuokralle, Terhi Toivonen laskee.

Pariisissa kahvila-ravintolaa vuosikausia pitänyt Estella Snellman lopetti yrityksensä toiminnan joulukuussa. Kaupungissa on ollut vuosien varrella myös muita suomalaishenkistä ruokaa tarjonneita yrittäjiä, jotka ovat lopettaneet toimintansa.

- Nyt pohjoismainen keittiö on isossa nousussa eri puolilla maailmaa. Perinneruuat kiinnostavat myös ja lähiruoka. Meidän tavoitteena on ensiksi oma kahvila ja katsotaan siitä sitten eteenpäin, pitopalvelu Leivosen Kaisa Leino kertoo.

Tavoitteena osoittaa, ettei suomalainen ruoka ole maailman huonointa

Lisäksi on olemassa yksi asia, jota ei rahalla saa. Ja se on suomalaisen ruuan maine. Vaikka pohjoismainen ruoka on Euroopassa nyt suosittua, Suomella on maineensa kanssa vielä tekemistä.

Mitä ranskalaiselle tulee mieleen sanaparista suomalainen ruoka?

- Ranskalaisille tulee aika usein mieleen tämä Jacques Chiracin kommentti, että suomalainen ruoka maailman huonointa. Meidän täytyy koittaa osoittaa, ettei se ole ihan näin, Kaisa Leino nauraa.