Näkökulma: Ruotsin ruma rotuhistoria

Kansankodissa ei ole kaikki hyvin, kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen.

Näkökulmat
Jussi Mankkinen
Yle

Olin jo aiemmin tiennyt, millaisia varjopuolia ruotsalaiseen kansankotiaatteeseen ja maan lähihistoriaan on kuulunut ja että ruotsalaisuus ei ole pelkkää ihanaa jättekivaa prinsessadiipadaapaa tai Skansenin idyllisiä yhteislauluiltoja. Silti Tapio Tammisen tuore Kansankodin pimeämpi puoli -kirja on varsin hämmentävää luettavaa.

Kun rotuoppia ryhdyttiin luomaan 1800-luvun Euroopassa, esikuvana toimi Ruotsi, jota pidettiin puhdasrotuisena arjalaisena maana. Rotuoppia, jossa mitattiin kalloja ja jossa rodut jaettiin parempiiin ja huonompiin, pidettiin aikansa huipputieteenä. Opin mukaan esimerkiksi suomalaiset leimattiin rodulliseksi pohjasakaksi ja esimerkiksi seka-avioliittoja haluttiin välttää, ettei se kaikkein puhtain rotu olisi saastunut.

Nykymittapuun mukaan kallojen laskeskelu voi vaikuttaa hassunhauskalta huuhaalta, mutta sillä oli varsin arvaamattomat seuraukset.

1920-luvun alusta lähtien Ruotsi oli rotubiologian johtava maa, jonne perustettiin ensimmäinen valtiollinen rotuinstituutti. Jälkijunassa tullut Saksa haki vuosia myöhemmin syntyneeseen instituuttiinsa oppinsa Ruotsista. Saksassa rotuhygienia johti tunnetuin seurauksin holokaustiin.

Toisen maailmansodan aikaan Ruotsilla oli muutenkin tiiviit ideologiset ja taloudelliset suhteet Saksaan, ja esimerkiksi vuoteen 1943 asti ei Ruotsiin juutalaispakolaisia haluttu. Tämä herätti ihmetystä muualla Euroopassa, ja esimerkiksi Daily Herald kirjoitti, että "natsit ovat onnistuneet taivuttamaan polvilleen yhden maailman demokraattisimmista maista".

Sodan kauhujen jälkeen natsit katosivat muualla maailmassa maan alle, mutta eivät Ruotsissa. 1950- ja 60-luvulla Ruotsi oli keskeisessä asemassa, kun natsit ryhtyivät järjestäytymään Euroopassa uudestaan. Nyky-Ruotsissa rotuopin punainen lanka on saattanut yhteen myös yllättäviä yhteistyötahoja: maassa on ollut ääri-islamistien ja äärioikeiston liittoumia juutalaisia vastaan. Ja se yhdistävä tekijä on nimenomaan ollut antisemitismi.

Siinä missä meillä Suomessa ehkäpä kaikkien aikojen tunnetuin arjalaisintoilijamme Pekka Siitoin on vaikuttanut lähinnä harmittomalta parodiahahmolta, Ruotsissa natsit ovat olleet jotakin ihan muuta. Esimerkiksi vuonna 1999 uusnatsit murhasivat ammattiyhdistyaktiivi Björn Söderbergin, joka oli tehnyt heistä paljastuksia. Samana vuonna toimittaja Peter Karlsson ja hänen poikansa yritettiin murhata autopommilla. Karlsson oli aiemmin selvittänyt uusnatsien ja ammattirikollisten yhteyksiä. Juuri tällaista tapahtumista kumpusi Stieg Larssonin Millennium-trilogia. Larsson oli tutkinut jo pitkään Ruotsin uusnatsien toimintaa.

Rotuhygieniapolitiikkaan on kuulunut myös sterilisaatio: samaan aikaan kun ABBA voitti euroviisut, Ruotsissa vielä steriloitiin vammaisia ja mielisairaita. Yhteensä maassa steriloitiin kansankotiaatteen arvoihin sopimattomia ihmisiä 40 vuoden aikana yli 60 000. Tosin samaa tehtiin Suomessakin.

Nyky-Ruotsi vaikuttaa erilaisten ääriaatteiden temmellyskentältä. Maahan on esimerkiksi syntynyt väkivaltaisten mielenosoitusten (siirryt toiseen palveluun)kaanon, jossa uusnatsit sekä antirasistit ja -fasistit ovat ottaneet rajusti yhteen. Vakavilta loukkaantumisiltakaan ei ole vältytty.

Tällä hetkellä Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi nousseen Ruotsidemokraattien poliittiset juuret taas ovat äärioikeistolaisuudessa, josta puolue on sanoutunut painokkaasti irti. Puolueen jäsenten rasistiset möläyttelyt kuitenkin ovat jatkuneet. Äskettäin esimerkiksi puoluesiihteeri Björn Söder ilmoitti, etteivät saamelaiset kuuluu Ruotsin kansaan. Lausahduksessa kaikuivat viittaukset eugeniikan kulta-aikoihin.

Antisemitismi (siirryt toiseen palveluun)taas on iso ongelma etenkin Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, monikulttuurisuuden lippulaivaksi mainostetussa Malmössa. Juutalaiset eivät enää koe kaupunkia turvalliseksi paikaksi asua.

Kansankodissa ei todellakaan ole kaikki hyvin.