Sää ei tunnu polvissa, edes metallinen tekonivel ei ole pakkasesta moksiskaan

Jotkut sanovat tuntevansa sään polvissaan, mutta lääkärin mukaan kyse on vain uskomuksesta. Pakkanen ei kylmennä edes metallista tekoniveltä.

terveys
Nuori nainen istuu tuolilla kädet polvillaan.
Katja Oittinen / Yle

Metallisten tekonivelten voisi kuvitella reagoivan kovaan pakkaseen esimerkiksi viilenemällä. Kajaanin keskussairaalan kirurgian osaston ylilääkäri Kalle Rissanen kumoaa myytin ykskantaan.

– Vain tekonivelen ympärillä olevan kudoksen lämpötila vaikuttaa niveleen, ei ilman lämpötila. Ihmisille voi toki tulla erilaisia tuntemuksia. Sanovathan jotkut, että terveetkin polvet ovat kipeät matalapaineella. Nämä ovat kuitenkin uskomuksia. Fysiologista selitystä ilmiöille ei ole, Rissanen sanoo.

Polvien oireiluun käytetään joskus erityisiä, vaatteiden alle puettavia lämmittimiä. Kalle Rissasen mukaan ne voivat olla polville hyväksi, sillä lämpö vilkastuttaa verenkiertoa.

Vain tekonivelen ympärillä olevan kudoksen lämpötila vaikuttaa niveleen, ei ilman lämpötila.

Kalle Rissanen

Verisuonet pellavasta, nivelet silikonista

Ihmiskehoa korjataan monenlaisilla materiaaleilla. Kirurgian osaston ylilääkäri Kalle Rissasen mukaan isot tekonivelet ovat metallisia, ja niissä on myös muovisia osia. Pienempiä keinoniveliä tehdään silikonista, ja myös keraamisia tekoniveliä on.

Rissanen kertoo, että muitakin proteeseja on tehdään mitä erilaisimmista materiaaleista. Verisuoniproteeseissa käytettiin aiemmin pellavaa, mutta nykyään se on korvautunut uudemmilla materiaaleilla. Sydänläppiä taas on valmistettu esimerkiksi naudan ja sian kalvoista.