Maahanmuuttajiin sytytettiin hiihtokipinä – "Kaaduin neljä kertaa, mutta ei haittaa"

Suomen Ladussa pohditaan yhteistyön lisäämistä maahanmuuttajien kanssa. Hollolassa ulkoiluseuran tempaukseen osallistui viitisenkymmentä kotoutujaa.

urheilu
Maahanmuuttajia ladulla ensi kertaa Hollolassa.
Heikki Ahonen / Yle

Talviurheilun tutustumispäivä muuttuu hetkessä iloiseksi hiihtokarnevaaliksi, kun paikalla on joukko innostuneita maahanmuuttajia. Edes napakka pakkanen ei latista ensikertalaisten intoa Hollolan laduilla. Sukset vaihtavat nopeasti käyttäjää ja pyllähdykset ikuistetaan kamerakännykällä.

– Kaaduin neljä kertaa, on liukasta. Mutta ei se haittaa, hyvin meni, nauraa egyptiläinen Faysal Hassan elämänsä ensimmäisen hiihtolenkin jälkeen.

Hassan oli yksi Koulutuskeskus Salpauksen kotoutumiskurssilaisista, jotka osallistuivat Tiirismaan Ladun järjestämään hiihtotapahtumaan.

– Me Suomen Ladussa haluamme edistää hiihtoa ja kertoa, että se on kaikille sopiva laji. Se ei ole rakettitiedettä, eikä sen tarvitse olla suorittamista, se on hauskaa. Keksimme järjestää tällaisen tempauksen ja tarjota hiihtoa sellaisille, jotka eivät muuten pääse sitä kokeilemaan, kertoo idean äiti Tiina Riikonen Tiirismaan Ladusta.

Järjestäjät voivat olla tapahtumaansa tyytyväisiä, koska hiihtoinnon siemeniä jäi heti itämään.

– Minä en ole koskaan hiihtänyt. Tämä on tosi hyvää urheilua. Pelkään, mutta opettaja on hyvä. Lauantaina ostan omat sukset, minä tykkään tästä, innostuu bulgarialainen Jasmin Ismail.

Lumikenkäilijä kaatuneessa hangessa.
Yulia Velinille lumikenkäily oli vaikeaa, kun taas hiihtäminen sujui lapsuuskokemusten ansiosta.Heikki Ahonen / Yle

Kaikille maahanmuuttajille hiihtäminen ei ole eksootttista. Venäläinen Yulia Velin oli joukon konkari, koska hän on hiihtänyt lapsuudessaan. Tapahtuman toinen kokeilulaji, lumikenkäily, oli hänellekin uutta.

– Jalat on väsyneet ja lumikengät vaikeat. Mutta on tämä hyvä idea, joka vaatii energiaa, Velin kommentoi lumikenkäilyn jälkeen.

Suomen Latu tarjoaa lisää tapahtumia

Hiihtoseurojen yhteistyö maahanmuuttajien kanssa on lisääntymässä. Suomen Ladussa asiaa pohditaan ihan strategiatasolla.

– Yritystä on muuallakin ja Ladun hallituksessa tästä on puhuttu. Uskon, että tällainen tulee lisääntymään. Suomen Latuhan on matalan profiilin toimija, emme ole kilpailuttaja, vaan ulkoiluttaja, muistuttaa Suomen Ladun hallituksessa istuva Tiirismaan Ladun puheenjohtaja Hannu Backman.

Hiihtoseuroilla on osaaminen valmiina, tapahtumien järjestäminen vaatii ehkä enemmän rohkeutta.

– Kontaktit ovat tärkeitä, se mistä saadaan ihmiset kasaan. Ja vaatiihan tämä tietynlaista asennoitumista. Mutta tämä tapahtuma osoitti, ettei se ole mikään ongelma. Ihmiset olivat niin innostuneita ja välittömiä, Backman toteaa.

Muutamilla Suomen Ladun jäsenyhdistyksillä on toiminnassaan jo mukana maahanmuuttajia. Espoon Latu esimerkiksi etsii parhaillaan englannintaitoista yhteyshenkilöä.

Kaatunut hiihtäjä ladulla.
– Not easy to do. I was afraid, I fall. I want to try it again, kommentoi thaimaalainen Sumitra Koejoi ensimmäistä hiihtokertaansa.Heikki Ahonen / Yle

– On tärkeää, että maahanmuuttajat näkevät meidän talvista luontoa ja saavat kosketuksen pienimuotoiseen retkeilyyn. Lupaan, että vien tämän porukan vielä kirkkoveneretkelle, Tiirismaan Ladun puheenjohtaja Hannu Backman lausuu.

Kosketus luontoon tärkeää kotoutujille

Liikunta ja varsinkin kosketus suomalaiseen luontoon ovat asioita, joita kotouttamiskursseilla käydään läpi. Tiirismaan Ladun tarjous otettiinkin ilolla koulutuskeskuksessa vastaan.

– Me pelaamme mölkkyä ja sauvakävelemme. Pyrimme myös retkeilemään. Talvilajit ovat olleet nyt vähemmällä – meillä oli ennen hiihtoa harrastava opettaja, joka vei kurssilaisia hiihtämään, paljastaa ohjaava opettaja Outi Mäkimattila Koulutuskeskus Salpauksesta.

Hollolassa järjestetty hiihtotempaus on vielä melko harvinainen.

– En tiedä, että muualla olisi tehty näin isoja vapaaehtoispohjalta järjestettyjä ilmaistapahtumia maahanmuuttajille, Tiina Riikonen aprikoi.