Suomalaisyritys kehitti Linux-tabletin kouluihin – Kiinassa muhivat isot markkinat

Alkuvaiheessa Suomen markkinoille tulee 10 000 etupäässä koulukäyttöön tarkoitettua tablettia. Suuremmat mahdollisuudet piilevät Kiinassa, jossa koneet valmistetaan: siellä valtio on päättänyt siirtyä kouluissaan Linux-pohjaisiin käyttöjärjestelmiin.

tekniikka
Opetuskäyttöön tarkoitettu tabletti.
Kuopion klassillisen lukion oppilaat ottivat tuntumaa uuteen tablettiin.

Kuopiolainen teknologiayritys Mobie on julkistanut erityisesti koulujen käyttöön suunnitellun tablettimalliston. Neljän tabletin mallisto tulee markkinoille kevään aikana.

Uutta on se, että laitteisiin on asennettu valmiiksi oppimisympäristön ohella kaksi erillistä käyttöjärjestelmää: Ubuntu Linux ja Microsoftin Windows.

Käytännössä opettaja voi muodostaa koneellaan lähiverkon, johon oppilaiden koneet pystytään liittämään ilman ulkopuolista verkkoyhteyttä. Tällä tavalla pyritään välttämään verkon pätkimisen, hakkeroinnin ja nettilunttaamisen kaltaisia ongelmia. Netissä voi puolestaan surffata Windowsin kautta.

Yhtiö päätti teettää oman taulutietokoneensa, koska vastaavia, opiskelukäyttöön sopivia laitteita ei ole saatavilla.

– Toki meillä on näitä suuria laitevalmistajia, jotka ovat olleet kiinnostuneita ideastamme ja joiden kanssa keskustellaankin. Mutta isot laivat kääntyvät niin hitaasti, että pienen toimijan piti tehdä ensiksi. Halusimme mennä nopeasti eteenpäin ja tuoda kouluille ratkaisun tämän hetken ongelmiin, selittää Mobien toimitusjohtaja Kari Vatanen.

Kiinan ensimmäinen Ubuntu-tabletti

Mobien tabletit valmistetaan Kiinassa, mutta yhtiö on suunnitellut laitteen itse olemassaolevista komponenteista. Ensimmäiset 230 tablettia tulevat OnEdu-oppimisympäristöä kehittämässä olleille suomalaiskouluille helmikuun alussa, lisää saadaan huhtikuussa.

Kiinassa tabletin valmistava yhtiö julkaisee piakkoin saman, Mobien oppimisympäristön sisältävän taulutietokoneen omana tuotteenaan. Kari Vatasen mukaan laite on Kiinan markkinoilla ensimmäinen Ubuntua käyttävä tabletti. Mielenkiintoista on, että Kiinan valtio on päättänyt siirtyä lähivuosina käyttämään Ubuntua laitoksissaan ja virastoissaan eli myös kouluissaan.

Katsotaan nyt, jäävätkö ne nurkkiin vai menevätkö kaupaksi.

Kari Vatanen

– Tehdas kertoo, että he ovat tehneet suomalaiselle opetusteknologia-alan yritykselle tällaisen laitteen ja että se sisältää Suomesta tulevan oppimisympäristön, joka on kova meriitti siellä.

Vatasen mukaan yhtiö pitää kuitenkin Kiinan suhteen jalat maassa eikä lähde haaveilemaan liikoja. Suomeen tabletteja on tilattu alkajaisiksi 10 000 kappaleen erä, mutta niidenkin osalta toimitusjohtaja heittäytyy vaatimattomaksi.

– Katsotaan nyt, jäävätkö ne nurkkiin vai menevätkö kaupaksi.

Laite kirjabudjetista?

Opettajien käyttöön tulee noin 1 200 euroa maksava laite. Oppilaiden käyttöön tarkoitetut tabletit ovat 500–700 euron hintaisia. Itsekin oppimistablettia kehittämässä ollut Kuopion klassillisen koulun rehtori Jukka Sormunen arvioi, että laitteiden ostaminen olisi lukiolaisille täysin mahdollista.

– Tämä laite menee vielä askeleen eteenpäin, koska tässä voivat olla oppimisympäristö ja digitaaliset oppikirjat. Sieltä syntyy säästöä, jolla tämä laitekin voidaan kustantaa.

Toimii ihan helposti, vähän meinaa välillä tökkiä internetsivut, mutta muuten ihan loistavasti.

Elina Mecklin

Sormunen laskee, että lukiolainen käyttää yhteen teksti- ja yhteen tehtäväkirjaan nykyisin noin 35–40 euroa. Halvin digitaalinen oppikirja taas maksaa noin 12,5 euroa.

– Nyt me pystytään säästämään jo muutamalla kymmenellä oppikirjalla tämä laitteen hinta, rehtori summaa.

Nyt julkistettava tabletti sopii myös sähköisen ylioppilaskirjoituksen tekemiseen. Sormusen mukaan sähköinen ylioppilaskirjoitus onkin yksi suurimmista syistä siihen, että etenkin lukioissa on alettu kiihtyvään tahtiin pohtia keinoja opetuksen digitalisoimiseen.

"Oppilas ei pääse suoraan netistä katsomaan vastauksia"

Kuopion klassillisen lukion matematiikan opettaja Lari Härkönen löysi uudesta oppimistabletista etuja jo ensihipaisulla.

– Minulla on tuossa OnEdussa jo olemassa valmis koe, mutta nyt olisi eka kerta, kun pystyisin sen pitämään sillä tavalla, että oppilas ei pääse suoraan netistä katsomaan vastauksia ja se kyllä kuulostaa hyvältä, Härkönen arvioi.

Abiturientti Elina Mecklin on niin ikään tyytyväinen ensivaikutelmaan tabletista.

– Toimii ihan helposti, vähän meinaa välillä tökkiä internetsivut, mutta muuten ihan loistavasti. Helppo on kirjoittaa ja laskea tehtäviä, Mecklin toteaa.

_ Juttua tarkennettu kello 17.56: Linuxin Ubuntu > Ubuntu Linux_