Iloa kurjuudessa – romanien elämänkirjo näyttäytyy DocPoint - elokuvafestivaaleilla

Tiistaina 27.1. alkava Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint tuo kymmeniä ulkomaalaisia ohjaajia Helsinkiin. Puolalaisen Agnieszka Zwiefkan elokuva Queen of Silence avaa koko Euroopan alueella hyljeksityn romanikansan elämää. Zwiefka itse on oppinut romaneilta elämään hetkessä ja arvostamaan jokaista päivää sellaisena kuin se on.

Kotimaa
Kymmenenvuotias kuuro romanityttö rakastaa bollywood-tanssia.
Kymmenenvuotias kuuro Denisa-tyttö rakastaa bollywood-tanssia.DocPoint

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint tuo valkokankaalle yli 160 elokuvaa tammi-helmikuun vaihteessa. Dokumentit käsittelevät yleismaailmallisia aiheita, kuten alkoholisoitumista, rakastumista ja ilmaston lämpenemistä.

Koko Eurooppaa yhdistää myös kysymys maasta toiseen kiertävistä romaneista, jotka elävät köyhyydessä. Mistä kerjäläiset ilmestyivät hyvinvointivaltioiden kaduille?

Puolalaisen Agnieszka Zwiefkan ohjaama Queen of Silence valottaa romanileirin elämää ohjaajan omassa kotikaupungissa Wroclawissa. Päähenkilönä on kymmenenvuotias Denisa Gabor, joka on kaikkein heikoimmassa asemassa omassa yhteisössään.

– Oli kovaa nähdä, miten huonosti muut lapset kohtelivat Denisaa. Vammaisena tyttönä hän on hylkiö hylkiöiden joukossa. Häntä ei puhutella nimellä vaan mykäksi tai typeräksi, Zwiefka kertoo.

Paikallinen valkoinen mies sanoi minulle, että kuules likainen lutka, sinun olisi parasta mennä töihin.

Dokumenttiohjaaja Agnieszka Zwiefka

Denisa on kuuro, eikä osaa kunnolla puhua, mutta hän ilmaisee itseään tanssimalla bollywood-tansseja. Tanssi tuo iloa kovaan elämään.

– Me hämmästyimme, miten hyvin Denisa osaa tanssia musiikin rytmiin, vaikka hän ei kuule. Luultavasti se johtuu siitä, että hän tuntee musiikin värähtelyn. Hän on loistava tanssija.

Romanien nimittely on arkipäivää

Zwiefka kuvasi elokuvaa vuosina 2011-2014. Vei pitkän aikaa, ennen kuin hän pääsi romaniyhteisöön sisään ja saavutti näiden luottamuksen.

– Romanien elämä on kovaa Puolassa, koska he ovat ulkopuolisia. Heitä kohdellaan siten, koska ihmiset eivät halua ymmärtää heitä. He kerjäävät kaduilla ja ovat suuri sosiaalinen ongelma.

Elokuvaa tehdessään Zwiefka liikkui usein kotikaupungissaan pukeutuneena romaninaisten tavoin pitkiin hameisiin, koska hän halusi näyttää, että arvostaa yhteisön perinteitä. Tummissa pitkissä hiuksissaan hän sai itsekin kokea, miltä tuntuu olla romani.

– Kerran kenkäni hajosivat ja menin kauppaan paljain jaloin. Paikallinen valkoinen mies sanoi minulle, että kuules likainen lutka, sinun olisi parasta mennä töihin. Se oli voimakas kokemus, koska en ollut koskaan ennen joutunut sellaiseen tilanteeseen.

Zwiefkan mukaan nimittely oli tavallista silloinkin, kun hän liikkui dokumentissa kuvattujen lasten kanssa julkisissa kulkuvälineissä.

– Negatiivinen kohtelu johtuu tiedon puutteesta.

Elämää kädestä suuhun

Dokumenttielokuvassa näkyy, miten köyhiä romanit ovat. Myös Helsingissä on kaduilla kerjääviä romaneja. Auttaako rahan antaminen heidän tilannettaan, vai pahentaako se kerjäämisen kierrettä?

Kaikki lapset siellä ovat onnellisia siitä huolimatta, että heidän elämänsä on todella kovaa.

Dokumenttiohjaaja Agnieszka Zwiefka

– Se on vaikea kysymys, eikä minulle ole siihen yksinkertaista vastausta. Sen voin kuitenkin sanoa, että romanit elävät kädestä suuhun sillä, mitä ihmisiltä saavat. Köyhyys voi olla äärimmäistä. Eräänä talvena olin kolme päivää leiristä poissa. Palattuani kuulin, että lapset eivät olleet syöneet mitään, koska kylmyys oli estänyt heitä kerjäämästä. Silloin vasta tajusin, että tällaista nälkää ja köyhyyttä voi olla nykyajan Euroopassa. Se sai minut ajattelemaan, että rahan antaminen kadulla kerjääville on edes tilapäinen apu heille, Zwiefka sanoo.

Koulussa lapset eristetään

Elokuvan romanilapset eivät käy tavallisessa koulussa muiden puolalaislasten kanssa, vaan heitä varten on oma erillinen ryhmä, joka aloittaa koulupäivän, kun muut lapset ovat jo poistuneet koulusta. Samassa ryhmässä on 6-13-vuotiaita lapsia.

– Toivon, että tämä asia muuttuu. Jos romanilapset pääsisivät kouluun muiden puolalaisten kanssa, koko romaniyhteisö voisi muuttua sen myötä. Ei tietenkään hetkessä, vaan seuraavien sukupolvien aikana.

Zwiefka toivoo, että romaneille annettaisiin mahdollisuus olla osallisena yhteiskunnassa, mutta he voisivat säilyttää samalla oman kulttuurinsa. Ohjaaja itse on oppinut heiltä paljon kuvausten aikana.

– He osaavat arvostaa jokaista päivää, toipa se sitten mitä tahansa tullessaan. He eivät tee suunnitelmia, koska tietävät, että ne eivät ehkä koskaan toteudu. He vain elävät tässä ja nyt ja yrittävät tehdä siitä parhaan hetken. Tämä on koko yhteisön ominaispiirre, ei vain Denisan. Kaikki lapset siellä ovat onnellisia siitä huolimatta, että heidän elämänsä on todella kovaa.