Paatero salaisesta rekisteristä: Tietovuodot vaarantaneet poliisin rikostorjunnan

Tieto poliisin salaiseen rekisteriin kirjatuista tunnetuista taiteilijoista, poliitikoista ja urheilijoista vuoti julkisuuteen torstaina.

Kotimaa
Mikko Paatero
Outi Kuitunen / Yle

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tietovuodot ovat vaarantaneet poliisin rikostorjunnan. Torstaina Suomen Kuvalehti paljasti, että poliisin salaisessa rekisterissä mainitaan lukuisia tunnettuja suomalaisia, muun muassa entinen pääministeri Matti Vanhanen, taiteilija Vesa-Matti Loiri ja elokuvatuottaja Markus Selin.

Keväällä 2013 MTV kertoi, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi on kirjattu poliisin salaiseen Epri-rekisteriin.

– Tietoja syötetään järjestelmään huomattavasti aiempaa vähemmän ja ennalta ehkäisevä vihjetieto ei enää välity poliisin sisällä samaan tapaan kuin aiemmin, Paatero sanoo tiedotteessa.

Valtakunnansyyttäjä totesi viime lokakuussa, että poliisin rikoksesta epäiltyjen tietojärjestelmässä Eprissä on merkintöjä, joita ei voida pitää lainmukaisina. Jo tällöin kävi ilmi, että tietojärjestelmään on tallennettu Putinin ohella myös muiden henkilöiden nimiä ja puhelinnumeroita, joiden ei ole epäilty syyllistyneen tai myötävaikuttaneen rikoksiin.

Poliisihallitus tähdensi perjantaina, että kirjattuna voi olla rikoksen kohteeksi joutuvan asianomistajan tai todistajan tietoja.

Paateron mukaan osaltaan myös väärät tulkinnat julkisuudessa ovat vaarantaneet rikostorjuntaa.

Nykyisin kaikki uudet kirjaukset poliisin Epri-järjestelmään tarkistaa päällystötasoinen työntekijä. Rekisteritietojen käyttäminen on poliisitoiminnassa erittäin tarkasti säädeltyä.

Poliisihallitus painottaa, että tiedustelurekisteri on erittäin tärkeä työkalu rikosten torjumiseksi. Yksittäiset henkilöt voivat tarkistuttaa itseään koskevat mahdolliset virheet.