1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

"Tietää kyllä, että kirjat ovat lainassa, kun lento lähtee" – matkakirjat reissaavat ympäri maailmaa

Kirjastojen matkakirjat reissaavat lainaajiensa mukana ympäri maailmaa. Suosioon vaikuttavat muun muassa television matkailuohjelmat.

Kotimaan uutiset
Kirjastojen kirjat ovat hyvin monen matkalaukussa lomamatkalla.
Yle

Kirjastojen hyllyt notkuvat mitä erilaisempia matkakirjoja ja oppaita aina nähtävyyksiä esittelevistä opuksista paikallista käyttäytymisetikettiä selvittäviin teoksiin. Monesti kirjat ovatkin varsinaisia maailmanmatkaajia, kun ne pakataan reissulle mukaan matkalaukkuun.

Ilmiö on hyvin tiedossa myös kirjastojen työntekijöillä.

– Ihmiset matkustavat nykypäivänä valtavasti ja matkaoppaita on hyvin saatavilla eri kielillä. Totta kai matkaoppaat lähtevät liikenteeseen matkailijoiden mukaan, toteaa Lappeenrannan maakuntakirjaston palvelujohtaja Leena Priha.

Kirjaston matkakirjoihin tutustutaan monesti ennen reissua, mutta monesti kirjat matkustavat kohteeseen lainaajan mukana. Matkustamisesta kertovat kirjat eivät kuitenkaan ole ainoita kirjoja, jotka päätyvät lainaajiensa matkalaukkuihin.

– Myös romaaneja lainataan paljon matkalukemiseksi.

Hyllyt tyhjillään lennon lähtiessä

Matkakirjojen hyllyköillä matkasta haaveilevan pää saattaa mennä pyörälle, kun valikoimaa on valtavasti. Lappeenrannan maakuntakirjastossa matkailusta kertovia opuksia on useita satoja.

Tietää kyllä, että sen kohteen kirjat ovat lainassa, kun lento lähtee.

Leena Priha

Opukset harvoin kuitenkaan jäävät hyllyihin pölyttymään.

– Kyllä niitä kirjoja paljon on, mutta paljon niitä käytetäänkin, Priha pohtii.

Matkaopusten lainaus on hänen mukaansa hyvin sesonkiluonteista. Kirjojen lainaus lisääntyy erityisesti koulujen syys- ja talvilomien aikaan. Kirjaston työntekijöiden on helppo arvata suosituimmat kirjat.

– Sellaiset kohteet, joihin pääsee helposti Lappeenrannasta suoraan. Tietää kyllä, että niiden kohteiden kirjat ovat lainassa, kun lento lähtee.

Suosion taustalla matkailuohjelmat

Se mikä on pinnalla, näkyy heti lainauksissa.

Leena Priha

Matkailun suosio ulottuu myös kirjallisuuden ulkopuolelle. Erilaiset matkailuohjelmat televisiossa keräävät katsojia päivästä toiseen. Matkailuohjelmien suosio näkyy myös kirjaston hyllyillä.

– Se mikä on pinnalla, oli se sitten TV:ssä tai lehdissä, näkyy meillä heti lainauksissa. Ihmiset seuraavat hyvin aikaansa ja tiedotusvälineitä, Lappeenrannan maakuntakirjaston palvelujohtaja Leena Priha toteaa.

Jutun kirjoittaja on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalan toimituksessa.

Lue seuraavaksi