Vanhanmallinen puku tuo hyvän tunnelman eikä päällystakkiakaan tarvitse

Vintage-harrastaja ympäröi itsensä nostalgialla.

Vintage-trendi
Lassi Patokorpi juhlavassa puvussa, jossa on vaatekappaleilta eri vuosikymmeniltä.
Mauri Tikkamäki / Yle

Menneisyyden tyyliin hurmaantuneet ihmiset kokoontuvat viikonloppuna Vapriikin vintage-tapahtumaan. Tarjolla on mm. valokuvaa vanhaan malliin, aikamatkaa kenkämuseoon, kassitaidetta ja retrotapetteja.

Yksi osallistujista on Lassi Patokorpi, hoikka, yli 180 senttinen mies. Hän on pukeutunut pukuun, joka ei ole tätä päivää.

Ennen ei kasvettu yhtä pitkiksi, joten vanhan vaatteen löytyminen Lassin kokoiselle ihmiselle on harvinaista.

– Kirppareilta niitä täytyy etsiä – joskus löytyy, joskus ei. Aina täytyy ainakin lahkeita pidentää, sanoo tämä tamperelainen opiskelija.

Ennen tehtiin laatua

Lassin puku on 30-luvulta , se on Tampereen Pukutehtaan Ritaripuku.

– Niiin paksua kangasta, ettei päällystakkiakaan tarvitse, sanoo Patokorpi, joka itsekin myy tapahtumassa nostalgisia pikkutakkeja.

Juhlavan asukokonaisuuden kaikki osat eivät ole samalta vuosikymmeneltä vaan esimerkiksi asua täydentävä hattu on peräisin 50-luvulta. Keräily on osa tätä kulttuuria.

– Pukeudun vintageen miltei joka päivä. Tämä puku sopii juhliin. Siitä tulee hyvä fiilis. Ennen vanhaan pukuja tehtiin pienissä erissä hyvinkin erilaisille vartaloille. Ja laatu kaikessa oli hyvä.

Lassin kotona myös huonekalut ja esineet ovat peräisin menneiltä ajoilta. Vintagen harrastaja ei karsasta myöskään historiaa, vaan sitä harrastetaan ja tässä tapauksessa myös opiskellaan. Lähipiirissäkin on alan harrastusta, joten vaihtokauppojakin tehdään.