1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suurnavetan palossa Kalajoella loukkaantui kolme ihmistä ja kuoli 44 vasikkaa

Suuri navettapalo on aiheuttanut mitttavat vahingot Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla.

Kotimaan uutiset
Kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Kolme ihmistä on loukkaantunut Kalajoella illalla ja yöllä riehuneessa suurnavetan palossa.

Kaikki loukkaantuneet ovat tilalla töissä olevia ihmisiä, jotka loukkaantuivat yrittäessään sammuttaa paloa ja pelastaa vasikoita ja aikuisia nautoja liekeistä.

Palomestari Petri Lehkosen mukaan loukkaantuneiden vammat eivät ole vakavia.

Lisäksi palossa kuoli tai sen seurauksena jouduttiin lopettamaan 44 eläintä.

Hälytys palopaikalle tuli lauantaina illalla noin kello 22.30. Palo saatiin hallintaan ja rajattua puoleen yöhön mennessä, ja viimeiset yksiköt poistuivat palopaikalta yöllä noin kello 3.

Palomestari Lehkosen mukaan uudehkon suurnavetan palosta aiheutuneet vahingot ovat mittavia, mutta tilan toimintaan ja kokoon suhteutettuna vahingot onnistuttiin rajaamaan pieniksi.

Vahinkoja kärsinyt rakennuksen osa on noin 300 neliömetrin suuruinen.

Lehkonen ei halua arvioida palon syttymissyytä. Todennäköinen syttymispaikka on selvillä. Tarkemmat tutkimukset on tarkoitus aloittaa viimeistään maanantaina.

Lue seuraavaksi