Nettikeskustelu alkoholista: "Juomattomuus elämän paras päätös, jokailtaisen törpöttelyn jälkeen töihin, italialaiset ne vasta juovatkin"

Yhtä ainoaa viisasten kiveä ei löytynyt, kun Yle kysyi lukijoilta, mikä on alkoholin kohtuukäyttöä.

Kotimaa
Kaksi henkilöä pitelee oluttuoppeja.
Yle

Nettikeskustelijoiden näkemykset kohtuullisesta alkoholinkäytöstä vaihtelevat suuresti. Nimimerkki Etäinen tuttava toteaa, että kohtuukäytön tunnistaa siitä, kun asiaa ei tarvitse edes ajatella.

– Jos kyläillessä tarjotaan lasillinen tai itse tarjoan joskus ystävälleni vaikka oluen, ei siinä sen kummempaa. Asia tuli mieleen silloin ja meni saman tien.

Virkanainen myöntää, että hän kaataa viinaa liikaa kurkkuunsa.

– Nykyisin kuluu noin 7–8 annosta illassa (vaihdellen valkkaria, olutta ja konjakkia) ja viikonloppuisin sama määrä molempina iltoina. Toleranssi on sen verran korkea, että aamulla töihin herätessä ei enää tunnu missään. En kuitenkaan kulje autolla.

Mies 44-v. juo olutta keskimäärin 20-24 tölkillistä tai pulloa viikossa, mutta kehuu terveytensä olevan erinomainen. Nimimerkki Miehelle 44-v. kavahtaa tuota määrää.

– Sinusta siis kaatokänni kerran viikossa on kohtuukäyttöä? Olet sen ikäinen, että kehosi vielä hetken kestää moista, mutta vyötärölihavuutta podet aivan varmasti ja maksasi on rasvoittumassa. Puhumattakaan siitä, että humalahakuisuus tekee hallaa aivoille.

Toleranssi on sen verran korkea, että aamulla töihin herätessä ei enää tunnu missään.

Virkanainen

Nimimerkki Ei mustaa eikä valkeaa kummastelee raittiuttaan kehuvien nettikeskustelijoiden suurta määrää.

– Kylläpä on raittiita keskustelijoita. Miten ihmeessä tilastojen alkoholit tulevat juoduksi?

– Kaikki tuntemani italialaiset ovat sitten alkoholisteja. Alkoholihan on siellä lähinnä elintarvike, jota haetaan ruokakaupasta kuin meillä maitoa, toteaa nimimerkki Usen.

Kohtuukäyttäjä on valinnut kokonaan alkoholittoman linjan.

– Se oli elämäni paras päätös. Säästyy rahat ja terveys. Jos käyn ulkona, juon alkoholitonta olutta. Aamuisin on mukava herätä virkeänä, ihoni on parantunut ja näytän nuorekkaamalta.