Keltasirkut ja talitiaiset lensivät ahkerasti Pihabongaus-pihoilla Kanta-Hämeessä

BirdLife Suomen Pihabongaus sai Kanta-Hämeessä liikkeelle noin 500 lintujentarkkailijaa 330 pihalla. Yksilöinä laskettuna eniten havaintoja keräsivät keltasirkku, talitiainen ja pikkuvarpunen.

luonto
Keltasirkku
Jan Södersved

BirdLife Suomen jokavuotinen Pihabongaus järjestettiin tänä vuonna 24.–25. tammikuuta. Keltasirkun, talitiaisen ja pikkuvarpusen jälkeen kantahämäläispihoilla tavattiin paljon sinitiaisia, naakkoja, tilhiä ja viherpeippoja.

Koko maata tarkasteltaessa muun muassa marjalinnuista, kuten musta- ja räkättirastaasta sekä tilhestä tehtiin runsaammin havaintoja kuin aiemmin. Tapahtuman kokonaissaldoa ajatellen talitiainen pitää edelleen havaittujen yksilöiden määrässä kärkipaikkaa, tosin tilhiä ja keltasirkkua havaittiin lähes yhtä paljon.

Kanta-Hämeen alueella kirjattiin kaikkiaan Pihabongauksen aikana noin 17 400 lintua.

Jos tarkastellaan pihoja, joilla lintuja bongattiin, silloin Kanta-Hämeessä ykköslaji on talitiainen. Se havaittiin lähes kaikilla pihoilla. Talitiaisen jälkeen listalla tulevat sinitiainen, harakka ja mustarastas.

Pihabongauksen luvut ovat vielä alustavia, sillä havaintojen määrä voi vielä kasvaa. Viikonlopun havaintoja (siirryt toiseen palveluun) otetaan edelleen vastaan. Lopulliset yhteenvedot julkistetaan helmikuun lopulla.

Pihabongauksen tarkoituksena on lisätä lintuharrastusta ja kerätä tietoa talvisesta linnustosta. Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan.