Vantaa valitsi perussuomalaisten Jaakko Niinistön apulaiskaupunginjohtajaksi

Niinistö valittiin suljetulla lippuäänestyksellä äänin 37–30. Niinistön vastaehdokkaana oli vihreiden Heidi Nygren, joka sai 24 ääntä. Hajaääniä annettiin myös muille virkaa hakeneille ja yksi valtuutettu äänesti tyhjää.

Kotimaa
Jaakko Niinistö.
Jaakko Niinistö.Yle

Perussuomalaisten Jaakko Niinistö nousee Vantaan asuntotoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Paikka tuli perussuomalaisille sillä perusteella, että perussuomalaisten ryhmä on Vantaalla kolmanneksi suurin.

Niinistö on Vantaan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori.

Virkaa nyt vihreiden mandaatilla hoitava Heidi Nygren sai paikan samoilla perusteilla, koska valinnan aikaan vihreillä oli kolmanneksi suurin valtuustoryhmä.

Sekä perussuomalaiset että vihreät ovat sanoneet vastustavansa poliittisia virkanimityksiä. Virkaa haki kaikkiaan 13 viran kelpoisuusehdot täyttävää henkilöä, joita kaikkia sai vaalissa äänestää.

Niinistö on ensimmäinen kunnanjohtajan virkaan nouseva perussuomalainen koko maassa.

Niinistön valintaa edelsi pitkä keskustelu muun muassa poliittisista virkanimityksistä.

Vasemmistoliitto esitti keskustan kannattamana myös viran täyttämättä jättämistä. Esitys kaatui äänestyksessä selvin numeroin 53–13. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää.

Vasemmistoliiton valtuutettu Antero Eerola perusteli esitystään taloudellisella tilanteella ja katsoi, että apulaiskaupunginjohtajan palkkaukseen tarvittavat varat olisi parempi käyttää esimerkiksi vanhusten hoitoon ja lastensuojeluun.

Eerola käytti myös maahanmuuttajakorttia ja paheksui sitä, että apulaiskaupunginjohtajaksi oli nousemassa hänen mukaansa maahanmuuttajavastaisen puolueen edustaja, vaikka viran tehtäviin kuuluu myös maahanmuuttaja-asioita.