1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lypsyvuorolaisia odotti märkäkorvainen yllätys

Aamu on maitotilalla hektistä aikaa. Lehmät lypsetään varhain, ja syntymän ihme on läsnä säännöllisesti, mutta silti huteria ensiaskeliaan ottava vasikka on navettaan tulijalle liikuttava näky.

Kotimaan uutiset
Lehmä ja vasikka makaavat parressa.
Tanja Perkkiö / Yle

Varhainen aamu, kirkas tähtitaivas ja navetta, jossa lypsy on jo täydessä vauhdissa.

Koulutuskeskus Salpauksen navetassa Asikkalassa karjanhoitotyöt sujuvat, työnjohtajana on eläintenhoidon toisen vuosikurssin opiskelija Iina Raatikainen ja lypsämässä ovat ensimmäiseltä vuosikurssilta Piritta Pyykkö sekä koulun karjamestari Kaisa Koppanen.

Aamulla ensimmäisenä navettaan saapuneita opiskelijoita odotti yllätys, kun lapinlehmä Joutsi, jonka odotettiin poikivan, olikin ilmeisesti kannustanut viereisessä karsinassa oleskelevan ayshirelehmä Kleopatran vasikoimaan ensimmäisen kerran.

Vasikka oli opiskelijoiden saapuessa jo utareella syömässä.

– Se on niin ihana, söpö, kaunis, huokailevat navetassa vierailevat opiskelijat.

Vasikka imee maitoa.
Kleopatran vasikka osasi heti utareelle.

Liityn kuoroon. Märkäkorvainen ja karva kiharalla ensiaskeleitaan ottava vasikka on hurmaava.

Askeleet olivat huterat, mutta vasikan lapsuus on lyhyt, sillä jo seuraavana päivänä se saa korvamerkit ja sitä seuraavana se vierotetaan äidistään. Entäs nimi?

– Sen pitää saada Kleopatran tyttärenä kuninkaallinen nimi. Listalla taisi olla Margaret, hymyilee Kaisa Koppanen.

Vasikat saavat Suomessa tänä vuonna m-kirjaimella alkavat nimet.

Lypsämisen oppii viikossa

Koulutuskeskus Salpauksen navetassa on reilut parikymmentä lypsävää, aivan kuten suomalaisissa navetoissa keskimäärin. Karjassa on kaikkia kotimaisia nautarotuja sekä ayshire- ja holsteinlehmiä.

Kaikki eivät kuulemma ole lauhkeita, mutta pyrkimys on rauhallisiin lehmiin, koska täällä niitä käsittelevät aloittelijat.

Sellainen nyrkkisääntö on, että vetimen pitäisi olla niin puhdas, että sen voi ottaa suuhun.

Karjamestari Kaisa Koppanen

Saan käteeni lämpimän, märän rätin ja tehtäväkseni putsata Itar-nimisen lehmän vetimet. Samalla olisi tarkoitus saada maidonerityksen mahdollistava oksitosiinihormoni liikkeelle.

– Sellainen nyrkkisääntö on, että vetimen pitäisi olla niin puhdas, että sen voi ottaa suuhun, neuvoo Kaisa Koppanen.

Ja sitten jännittävin osuus. Kaikista neljästä vetimestä pitäisi saada käsin lypsettyä maitoa kannuun.

– Otat vain reilustipeukalolla sekä etusormella kiinni, ja vedät ylhäältä alaspäin. Ote saa olla todella vahva, vasikallakin on voimakas imu, näyttää Koppanen.

Itar odottaa lypsyä.
Itar odottaa lypsyvuoroaan. Tanja Perkkiö / Yle

Lypsän. Maito lentää hieman kannusta sivuunkin, mutta tulee sitä kuitenkin. Ihan hyvin menee.

Ja sitten laitetaan koneen lypsimet paikalleen. Itar antaa maitoa. Sama toistetaan Heinälle.

– Älä työnnä päätäsi sinne vaan tunnustele. Lehmän potku otsaan ei tunnu kivalta, huomauttaa Koppanen.

Tottelen. Heinä on rauhallinen, ja lypsyn lopuksi tunnustelen vielä, että sen utareet ovat tyhjentyneet ja suihkutan ainetta, joka sulkee basillien pääsyn utareisiin.

Utaretulehdus on yleisin syy lypsylehmien lopettamiseen.

Vasikka nukkuu.
Aamulla syntynyt vasikka lepäilee parressa.Tanja Perkkiö / Yle

Pieneläimet vaihtuvat lehmiin

Aamu Asikkalan kirkonkylällä, Koulutuskeskus Salpauksen navetassa on edennyt jo lypsyn jälkeiseen rauhallisempaan aikaan.

Navetassa eläintenhoitajaksi opiskelevia, jotka usein tulevat kouluun pieneläimet mielessään, hieman leikillisesti käännytetään tuotantoeläinten pariin. Myös muilla linjoilla opiskelevat voivat opetella navettatöitä.

Iina Raatikainen on kaupungista kotoisin, mutta haluaa jatkaa suvun vanhaa perinnettä, vaikka kosketus lehmiin syntyi vasta opiskelujen aikana.

– Ensimmäisen kerran täällä koulussa pääsin lehmien kanssa tekemisiin. Suomalaisen maatalouskulttuurin ylläpitäminen on minulle tärkeää, toteaa Raatikainen.

Lue seuraavaksi