Kovassa seurassa painottuu persoona – Leevi Madetoja -kilpailussa haetaan taiteellista soittajaa

Taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja sanoo, että osallistujia on lähes mahdotonta laittaa paremmuusjärjestyksen. Pianokilpailuun on ilmoittautunut 82 osallistujaa.

musiikki
Leevi Madetoja -pianokilpailu
Leevi Madetoja -pianokilpailu järjestettiin viimeksi vuonna 2012.OAMK

Leevi Madetoja pianokilpailu kokoaa Ouluun lahjakkaat pianonsoittoa opiskelevat nuoret ympäri Suomea. Kilpailun taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja Jouko Tötterström sanoo, että kilpailussa kuullaan persoonallisia soittajia.

– Täällä on hyvin mielenkiintoisia soittajapersoonia. Hyvin erilaisia soittajia, se on kauhean mukavaa. Näiden soittajien henkilökohtainen persoona tulee hyvin läpi.

Tötterström sanoo, että kisailijoita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen.

– Lähes mahdotonta. Kun ajatellaan musiikkia ja taidetta ylipäätään, on niin monia eri tapoja painottaa asioita. Näkisin, että tällaisessa musiikkikilpailussa tärkein asia on, että minkälainen persoona on ja kuinka ilmaisu soitossa toimii. Minun mielestäni haetaan taiteellista soittajaa.

– Kilpailujen lopputulokset tahtovat aina olla sellaisia, että ne ovat aina pikkuisen yllätyksellisiä.

Kilpailujen lopputulokset tahtovat aina olla sellaisia, että ne ovat aina pikkuisen yllätyksellisiä.

Oulussa järjestettävään pianokilpailuun on ilmoittautunut 82 soittajaa. Tötterströmin mukaan määrä on suunnilleen sama kuin yleensä. Hän sanoo, että kilpailu on hyvin arvostettu Suomessa.

Tötterströmin mukaan maanantaina alkanut kilpailu on sujunut hyvin.

– Vallan erinomaisesti. Järjestelyt ovat tuntuneet rullaavan hyvin ja kilpailijat ovat tehtävänsä tasalla.

Haaveena pianistin ura

Yksi kilpailijoista on helsinkiläinen Kiku Kämäläinen. Hänen mielestään hänen oma esityksensä meni ihan hyvin, ja kilpailussa on kuultu hyviä esityksiä.

Kämäläinen haaveilee ammattimuusikon urasta.

– Pianonsoitto on ollut intohimoni. Haaveilen, että jonain päivänä siitä voisi tulla ammatti.

Kämäläinen on asunut Japanissa pitkään.

– Suomessa keskitytään enemmän musiikilliseen puoleen, Japanissa tekniseen. Japanissa keskitytään yksityiskohtiin enemmän. Minun mielestäni Suomessa saa tuoda omia näkemyksiään esiin ja soittaa vapaasti ja omalla tavallaan.