Sateenkaariperheet saavat useimmiten hyvää palvelua – syrjintää kuitenkin pelätään

Osa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista tuntee itsensä epävarmaksi, kun kohtaa työssään sateenkaariperheen. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset puolestaan pelkäävät saavansa osakseen epäasiallista käytöstä ja jopa syrjintää apua hakiessaan.

Kotimaa
Tiia Forsström.
Anu Rummukainen / Yle

Monet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja opiskelijat kaipaavat tietoa erilaisten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kohtaamisesta. Sateenkaariperheet ry:n koulutusvastaava Tiia Forsström sanoo, että koulutettavat yleensä luulevat kaipaavansa vain tietoa sateenkaariperheistä.

– Sitten he lähtevät täältä ja tajuavat, etteivät tarvinneetkaan niin paljon tietoa vaan ennemminkin luottamusta omaan ammattitaitoonsa.

Forsströmin mukaan osa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista ja opiskelijoista pelkää, ettei tiedä aiheesta tarpeeksi ja loukkaa apua hakevaa. Toisaalta myös sateenkaariperheet pelkäävät hakea apua.

– Yksi asia, joka yhdistää aika isoa osaa sateenkaariperheistä on se, että tullaan vähän pelko puserossa eli pelätään epäasiallista kohtaamista tai jopa syrjintää sosiaali- ja terveysasioissa.

Kyllä suurin osa ammattilaisista osaa hommansa vaikka kokeekin itsensä epävarmoiksi.

Tiia Forsström

– Osa sen takia, että siihen on jo totuttu ja osa ei vain luota, että ammattilainen kohtaa asiallisesti. Kun pelätään syrjintää, ei välttämättä itse uskalleta puhua suoraan asioista niiden oikeilla nimillä, Forsström toteaa.

Sateenkaariperheiden kokemuksia palveluista on tutkittu, ja tutkimusten mukaan valtaosa vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on saanut hyvää palvelua.

– Kyllä suurin osa ammattilaisista osaa hommansa vaikka kokeekin itsensä epävarmoiksi ja olevansa tiedon ja menetelmien tarpeessa. Joukkoon mahtuu sitten tosi kurjiakin kokemuksia, Forsström kertoo.