Asiaansa perehtynyt nainen esiintyy terveystarkastajana Kotkassa: "Käyttää oikeita termejä"

Kotkassa on tullut ilmi tapaus, jossa tuntematon nainen on pyrkinyt sisään useisiin asuntoihin esiintyen terveystarkastajana.

Kotimaa
Kerrostalo
YLE

Kotkassa on tehty havaintoja naishenkilöstä, joka on esittäytynyt terveystarkastajaksi ja on pyrkinyt asuntoihin sisälle.

Nainen on kiertänyt ovelta ovelle -periaatteella kerrostalossa Karhulassa ja kertonut tarkastavansa asuntojen terveydellisiä olosuhteita.

– Hän on perehtynyt asiaan ja lukenut aiheesta, sillä hän on käyttänyt oikeita termejä. Vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole päähänpisto, arvioi Kotkan kaupungin ympäristöterveyssuunnittelija Kimmo Ilonen.

Kaupungin ympäristökeskus kuuli valeterveystarkastajasta talon isännöitsijältä, johon puolestaan oli ottanut yhteyttä eräs talon asukas.

– Meidän tietojemme mukaan naista ei ole päästetty sisään. On varmaankin oudoksuttu sitä, että viranomainen pyrkii asuntoon ilmoittamatta etukäteen.

Valeterveystarkastajan aikeista ei ole tietoa.

– Poliisi saa arvioida sitä. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, että näpistely tai muu ollut mielessä.

Kotkan ympäristökeskus muistuttaa, että oikea terveystarkastaja ei tule tarkastamaan asuntoa ennalta sopimatta vaan tarkastus tehdään lähes poikkeuksetta asukkaan pyynnöstä.

Tarkastukselle pyydetään myös isännöitsijä, jos asukas ei itse ole kiinteistön omistaja. Terveystarkastajalla on valokuvalla varustettu virkakortti, jonka tarkastaja esittää pyynnöstä.

Terveystarkastajan henkilöllisyyden selvittää Kotkan ympäristökeskuksesta (p. 05 234 4810). Asiasta on syytä ilmoittaa myös poliisille.