Päijät-Hämeen asuntokauppa romahti – kaksiot ja perheasunnot jäävät käsiin

Kerrostalojen myynti putosi viime vuonna peräti 17 prosenttia ja omakotitalojen 10 prosenttia. Ainoastaan rivitalokolmioiden myynnissä oli viime vuonna pientä kasvua.

talous
Kuárus viste
Yle

Päijät-Hämeen asuntokauppa on romahtanut. Alueen kiinteistövälittäjät tekivät viime vuonna kauppaa noin 10 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kerrostalojen myynti putosi viime vuonna peräti 17 prosenttia.

Eniten myynti sakkasi suurten perheasuntojen ja kaksioiden kohdalla. Lahden lähiöissä on parhaillaankin runsaasti kaksioita tarjolla.

Omakotitalojen myyntimäärät laskivat kymmenen prosenttia ja myös ensiasunnonostajat ovat kaikonneet. Ainoastaan rivitalokolmioiden myynnissä oli kasvua, noin viisi prosenttia ja niiden hinnatkin ovat pysyneet suunnilleen entisellä tasolla.