Nuoret tutustuivat raksahommiin Torniossa

Iso joukko merilappilaisia koululaisia tutustui keskiviikkona rakennusalaan. Rakennusala kiinnostaa nuoria. Esimerkiksi keminmaalainen Eetu Alalahti kertoo saaneensa kipinää rakennustöihin jo kotonaan.

Keminmaa
Nuoret tutustuvat rakennusalaan
Sami Aalto / Koulutuskuntayhtymä Lappia

Yli puolensataa merilappilaista yhdeksäsluokkalaista osallistui Torniossa järjestettyyn rakennusalaa työpaikkana markkinoivaan tapahtumaan keskiviikkona. Nuorille kerrottiin rakennusalan koulutuksesta ja he pääsivät tutustumaan maaliskuussa valmistuvaan kerrostalotyömaahan.

Yhdeksäsluokkalainen Eetu Alalahti on perehtynyt rakennustöihin jo kotonaan.

– Muutaman talon kanssa on tullut värkkäiltyä ja maanviljelytöissä pientä rakennushommaa tehtyä. Tämä on käytännönläheistä. Olen aina tykännyt siitä, kun saa käsillä tehdä, Eetu kertoo.

Keminmaan yläkoulun opinto-ohjaaja Kari Vuokila kertoo, että rakennusala kiinnostaa.

– Pintakäsittelytyöt kiinnostavat tyttöjä, hän sanoo.

Tapahtumassa oli mukana koululaisia Kemistä, Keminmaasta ja Torniosta.