Nokian raportoitu tulos parani roimasti loppuvuonna

Viime vuosi oli "uuden Nokian" ensimmäinen kokonainen vuosi eli vuosi ilman tappiollista matkapuhelinliiketoimintaa. Nokian liikevaihdosta valtaosa tulee verkkoliiketoiminnasta.

talous
Nokia.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Verkkovalmistaja Nokian loka-joulukuun raportoitu tulos parani reippaasti vuotta aiemmasta. Raportoitu liikevoitto oli 454 miljoonaa euroa, vuotta aiemmin 274 miljoonaa euroa. Raportoitu liikevoitto kasvoi edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna 66 prosenttia.

Liikevaihtoa Nokialle kertyi loka-joulukuussa 3,8 miljardia euroa, vuotta aiemmin vajaat 3,5 miljardia euroa.

Edellisellä neljänneksellä eli heinä-syyskuussa Nokian raportoitua liikevoittoa rokotti karttaliiketoimintaan tehty iso alaskirjaus.

Koko viime vuoden eli vuoden 2014 raportoitu liikevoitto oli 170 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 raportoitu liikevoitto oli ollut 518 miljoonaa euroa. Koko viime vuoden liikevaihto oli runsaat 12,7 miljardia euroa eli lähestulkoon sama kuin vuonna 2013.

Viime vuosi oli "uuden Nokian" ensimmäinen kokonainen vuosi eli vuosi ilman tappiollista matkapuhelinliiketoimintaa.

Nokian hallitus ehdottaa, että viime vuodelta osinkoa maksetaan 0,14 euroa. Vuonna 2013 osinkoa maksettiin 0,11 euroa, jonka lisäksi vuonna 2014 maksettiin ylimääräistä osinkoa 0,26 euroa osakkeelta.

Nokia koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: verkkovalmistaja Nokia Networksista, karttapalvelu HEREstä ja Technologies-yksiköstä eli lisensseistä ja patenteista.

Viime vuoden lopulla Nokia Networksin liikevaihto kasvoi etenkin vahvan Pohjois-Amerikan kehityksen ansiosta. HEREn liikevaihto kasvoi Nokian mukaan mm. autoteollisuuden ansiosta.

– Siinä missä 2014 oli uudistumisen vuosi, uskomme että 2015 tulee olemaan toimeenpanon vuosi, toimitusjohtaja Rajeev Suri kommentoi tulosta.

Suri toteaa myös, että viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos oli osoitus uudistuneen Nokian vahvuudesta.

Nokian tulevaisuudesta Suri mm. toteaa, ettei yhtiö epäröi tarvittavien investointien tekemistä.

– Tavoitteenamme on kuitenkin aina yhdistää investoinnit tarkkaan kulukuriin, tuottavuuden ylläpitämiseen sekä laadun parantamiseen kautta koko yhtiön.