Israel: Hizbollah vetosi rauhan puolesta

Israelin puolustusministeri sanoo saaneensa Hizbollahilta rauhantilan jatkamiseen viittaavan viestin. Asiaan ei ole toistaiseksi saatu vahvistusta Hizbollahilta.

Ulkomaat
Kuorma-auto kuljettaa israelilaisen sotilassaattueen tuhoutunutta ajoneuvoa.
Kuorma-auto kuljettaa israelilaisen sotilassaattueen tuhoutunutta ajoneuvoa.Atef Safadi / EPA

Libanonin ääri-islamilainen Hizbollah-liike on lähettänyt Israelille viestin, ettei se halua uutta konfliktia Lähi-itään, kertoo israelilainen Haaretz-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Israelin puolustusministeri Moshe Ya'alon kertoo lehdelle maansa vastaanottaneen viestin, joka välitettiin Libanonissa toimivien YK-joukkojen välityksellä. Viestissä sanotaan, ettei Hizbollah ole halukas jatkamaan tällä viikolla leimahtanutta konfliktia.

Hizbollah ampui eilen keskiviikkona israelilaista sotilassaattuetta maiden välisellä rajalla, Shebaabin alueella. Iskussa kuoli kaksi Israelin sotilasta ja seitsemän haavoittui. Hizbollahin isku oli kosto Israelin Syyrian puolelle tekemälle hyökkäykselle. Hizbollah tukee Syyrian sisällisodassa presidentti Bashar al-Assadia.

Israel kosti Hizbollahin hyökkäyksen tykkitulella.

Yhteenotossa kuoli myös espanjalainen rauhanturvaaja.

Hizbollahin edustajia ei ole toistaiseksi tavoitettu kommenttia varten.

Israelin armeija on ilmoittanut, että se on valmis mihin tahansa, jos hyökkäykset sitä vastaan jatkuvat. Israelin lentokoneet ovat lentäneet matalalla Libanonin-vastaisen rajan tuntumassa, mutta tänään ei varsinaisia yhteenottoja ole ollut.

Lähteet: Yle Uutiset, AP