Herkkupuuro haastaa aamiaispöydän smoothien

Aamiaista sanotaan päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Ravintovalmentaja Annika Havaste kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, mistä aineksista hyvä aamiainen koostuu.

Ylen aamu
Aamiainen.
Aamiainen on päivän tärkein ateria, moni sanoo. Ravintovalmentaja Annika Havaste kertoo näkemyksensä siitä, mitä hyvä aamiainen pitää sisällään.

Aamiainen antaa virtaa päivään ja asettaa verensokerin sopivalle tasolle, mikäli se koostetaan oikein. Terveellinen aamiainen sisältää kuitua, proteiinia ja vähän kylmäpuristettua öljyä. Sen sijaan nopeat hiilihydraatit ja sokeri kannattaa jättää myöhempiin herkutteluhetkiin. Heittelehtivä verensokeri väsyttää ja saattaa nostaa painoa.

Ravintovalmentaja Annika Havasteen mukaan nopeita hiilihydraatteja kertyy esimerkiksi valkoisesta leivästä ja croissanteista. Sokereita saa huomaamattaan kuivatuista hedelmistä. Terveellisenä pidetty mysli saattaa sekin olla sokeri- ja kaloriyllätys.

– Ne voisivat olla sunnuntaipäivien harvinaisia herkkuja, Havaste kertoo.

Jugurtista tai mehusta, sekä hedelmistä ja mahdollisista kuiva-aineista pyöräytetty smoothie on yleistynyt aamupalana. Perinteinen puuro tarjoaa sille lämpimän haastajan, varsinkin jos sitä rikastetaan monipuolisin lisukkein.

Kuivattuja hedelmiä parempi kuidun ja proteiinien lähde ovat pähkinät. Myslin puolestaan voi korvata kauraleseillä. Arkiherkuksi sopivan puuron päälle kannattaa ripotella myös marjoja.

– Öljyäkin voi lorauttaa sekaan, Havaste vinkkaa.

Havaste suosittelee lukemaan tuoteselosteet kaikista paketeista. Päältä kaunis ja terveellisyyteen viittaava paketti houkuttelee ostamaan, vasta sisältö ei vastaisikaan mielikuvia.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus