Ihmissieppaukset Lähi-idässä suosittu ja tuottoisa elinkeino

Monesti ihmisiä siepataan, jotta heitä voitaisiin käyttää vaihtorahana sieppaajien omista, vangituista tukijoista.

Ulkomaat
Palestiinalaisnainen kävelee kärrynsä kanssa Shalitia esittävän julisteen ohi.
Palestiinalaisnainen kävelee kärrynsä kanssa israelilaista sotilasta, Gilad Shalitia, esittävän julisteen ohi tammikuussa 2010.Jim Hollander / EPA

Ihmissieppausten historia erityisesti Lähi-idässä ulottuu useiden vuosikymmenien taakse. Sieppaajien motiivien kirjo on laaja. Osa sieppaajista on käytännössä tavallisia rosvoja, jotka haluavat panttivangeistaan vain rahaa. Mutta takana voi olla myös monenkirjavia poliittisia ja uskonnollisia vaikuttimia.

Monesti ihmisiä siepataan, jotta heitä voitaisiin käyttää vaihtorahana sieppaajien omista, vangituista tukijoista. Panttivankien henkeä uhkaamalla pyritään myös eri maiden hallituksia erilaisiin poliittisiin myönnytyksiin.

Lähi-idässä ihmissieppaukset ovat olleet suosittu ja usein tuottoisa elinkeino. Suomalaisten tuoreessa muistissa on Atte ja Leila Kalevan sieppaus pari vuotta sitten Jemenissä.

Ääri-islamista väitöskirjaa tehnyt upseeri Atte Kaleva teki tutkimustaan Jemenissä, kun hänet ja hänen vaimonsa Leila Kaleva sekä itävaltalainen Dominik Neubauer siepattiin joulukuussa 2012 maan pääkaupungissa Sanaassa. Panttivangit pääsivät vapauteen toukokuussa 2013 Jemenin naapurimaan Omanin kautta. Omanin sulttaani Qaboos bin Said al Said toimi asiassa välittäjänä. Virallista tietoa asiasta ei ole, mutta sulttaanin arvellaan maksaneen sieppaajille noin 15 miljoonaa euron lunnaat.

Vastaavanlainen sieppaus oli tapahtunut Libanonissa jo pari vuotta aiemmin. Seitsemän pyöräretkellä ollutta virolaista siepattiin maaliskuussa 2011 Bekaan laaksossa. Sieppaajiksi todettiin myöhemmin pieni, ääri-islamilainen ryhmä.

Pyöräilijöiden vapauttamisen yksityiskohtia ei tiedetä vieläkään, mutta saman vuoden heinäkuussa pyöräilijäjoukko ilmestyi laihtuneena, muta muuten hyväkuntoisena Ranskan Beirutin-lähetystöön. Ranskan arvellaan toimineen vapautuksessa välittäjänä.

Viron tuolloinen pääministeri Andrus Ansip kiistää Viron maksaneen kansalaisistaan mitään lunnaita. Aivan ilmaiseksi vapautus tuskin on tapahtunut, mutta sieppaajat ovat ilmeisesti saaneet tässäkin tapauksessa hyvitystä joltain ulkopuoliselta taholta.

Israelin ja arabimaiden pitkä selkkaus on poikinut monenlaisia sieppauksia, jotka ovat usein päättyneet siepattujen kuolemaan. Silloin tällöin osapuolet ovat kuitenkin päässeet sopimukseen vankien vaihdosta.

Tunnetuin tapaus viime vuosilta on israelilaisen alikersantin Gilad Shalitin pitkä vankeus. Palestiinalaistaistelijat sieppasivat Shalitin kesäkuussa 2006. Sissit hyökkäsivät Israelin vartioasemalle maan alle kaivetun tunnelin kautta Gazan rajalla. Hyökkäyksessä kaksi israelilaista sotilasta sai surmansa ja neljä haavoittui.

Shalitin kerrottiin heinäkuussa 2006 olevan kunnossa ja saaneen hoitoa vammoihinsa. Hamasin vankina ollut Shalit vapautettiin 18. lokakuuta 2011, kun Israel ja Hamas olivat sopineet runsaan tuhannen palestiinalaisvangin vaihtamisesta häneen.

Israel on ollut aiemminkin valmis melko suuriinkiin myönnytyksiin saadakseen vangitut kansalaisensa tai sotavainajansa takaisin kotimaahan. Suurta huomiota herätti 2000-luvun alussa reservin eversti Elhanan Tannenbaumin tapaus.

Pahoihin rahavaikeuksiin ajautunut Tannenbaum matkusti vuonna 2000 liikematkalle Dubaihin väärennetyllä venezuelalaisella passilla. Perillä hänet siepattiin ja muilutettiin Libanoniin Hizbollah-järjestön vangiksi. Israel pelkäsi, että korkean sotilasarvon omaava Tannenbaum paljastaisi vangitsijoilleen tärkeitä, sotilaallisia tietoja. Se värväsi välittäjäksi Saksan, joka oli aiemminkin toiminut menestyksellä neuvottelijana Libanonin sieppauskiistoissa.

Saksa sai aikaan vankien vaihdon tammikuussa 2004. Tannenbaum pääsi kotiin yhdessä rajakahakassa aiemmin surmatun kolmen israelilaisen sotavainajan kanssa. Vastapalvelukseksi Israel vapautti 435 palestiinalaista vankia.

Läntisten hallitusten perinteinen linja sieppauksissa on se, että terroristien kanssa ei neuvotella, eikä mihinkään lunnasvaatimuksiin suostuta. Käytännössä neuvotteluihin on kuitenkin usein ryhdytty erilaisten välikäsien avulla. Suoriin rahavaatimuksiin hallitusten on vaikea suostua. Lunnaat on usein naamioitu jonkinlaiseksi kehitysavuksi sieppaajia lähellä oleville tahoille. Yksityisiä lahjottajia on myös ollut tapana käyttää hyväksi.