Hallitus uskoi yhteisöveron alennuksen dynaamisiin vaikutuksiin – haaveeksi jäi

Veronalennuksen dynaamisten vaikutusten piti piristää taloutta, mutta teho jäi olemattomaksi. Yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa.

talous
Verohallinnon logo.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Viime vuoden alussa voimaan tullut yhteisöveron alennus ei ole tuottanut valtiolle tuloja alun perin kaavailtuun tapaan.

Veronalennuksen dynaamisten vaikutusten piti piristää taloutta, mutta teho jäi olemattomaksi. Yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa.

Ministereillä oli merkittävää kerrottavaa maaliskuussa 2013. Hallitus oli nimittäin päättänyt laskea yhteisöveroa kerralla roimasti, 20 prosenttiin, alle Ruotsin tason. Eduskuntaakin informoitiin kädenojennuksesta yrityksille.

Tuolloinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ilmoitti, että hallitus uskoo uudistuksen synnyttävän sellaisen ilmapiirin, että yritykset haluavat kasvaa ja ennen kaikkea luoda uusia työpaikkoja.

– Työllä tämä maa joko nousee tai kaatuu.

Pelkoon verotulojen romahduksesta hallitus vastasi maagisella sanaparilla, dynaamisilla vaikutuksilla. Yhteisöveron alentamisen laskettiin vievän verotuloja 900 miljoonaa euroa, mutta dynaamisten vaikutusten oli määrä tuoda tästä puolet takaisin.

Verottajan tuoreen arvion mukaan yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa. Dynaamiset vaikutukset jäivät olemattomiin.

– Valitettavasti ne ovat jääneet kyllä saavuttamatta. Sillä alennuksella ei kuitenkaan näitä maailmantalouden isoja käännepisteitä muutettu. Kun maailmantalous ei ole lähtenyt kasvuun, eikä euroalue ole kasvanut, niin ei meilläkään sitten yrityksillä hyvin mene, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.

Sama kituutus jatkuu yrityksissä tänäkin vuonna.

– Meidän piakkoin julkaistava barometrimme näyttää vähän siltä, että pk-yritysten usko tulevaan heikkenee vahvasti, eli ei todellakaan ole nähtävissä, että tästä vuodesta tulisi mitenkään positiivinen vuosi kasvun kannalta, Malinen huomauttaa.

Valtiokaan ei enää usko dynaamisiin vaikutuksiin. Tämän vuoden yhteisöverotulojen arvioidaan nousevan vain hiukan viime vuodesta.