Tšadin ilmavoimat rynnäköivät Kamerunin ja Nigerian alueelle

Ilmavoimat, samoin kuin Tšadin armeija hyökkäävät terroristijärjestö Boko Haramia vastaan. Nigerialle ulkomaisten asevoimien toimiminen sen maaperällä on nöyryyttävää.

Ulkomaat
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Tšadin ilmavoimat tekivät lauantaina iskuja naapurimaan Kamerunin pohjoisosaan. Iskujen kohteena olivat Nigeriasta tulleet Boko Haram -terroristijärjestön taistelijat.

Myös Tšadin armeijan joukkoja on siirtynyt Kamerunin maaperälle. Joukot kävivät taisteluita Boko Haramia vastaan.

Tšadin armeijan ilmoituksen mukaan kaksi päivää kestäneissä yhteenotoissa on kuollut noin 120 Boko Haramin taistelijaa ja kolme tshadilaista sotilasta.

Tšadin ilmavoimien koneet ovat myös pommittaneet Boko Haramin valtaamaa Gamborun rajakaupunkia Nigeriassa. Myös Kamerunin ilmavoimat ovat liittyneet hyökkäyksiin. Kamerunilla on 2 000 sotilasta valvomassa Nigerian-vastaista rajaa, mutta maan armeija sanoo kiepästi tarvitsevansa vahvistuksia.

Koillis-Nigeriaa hallitseva ääri-islamilainen Boko Haram -liike pyrkii levittäytymään Tshadiin ja Kameruniin. Äärimmäisiin väkivallantekoihin syyllistynyt liike pyrkii perustamaan hallitsemalleen alueelle islamilaisen valtion. Boko Haramia on verrattu Syyriassa ja Irakissa toimivaan Isis-järjestöön.

Maanantaina Boko Haramin kerrotaan aloittaneen uuden hyökkäyksen Maidugurin suurkaupunkiin.

Nigerian nöyryytys

Afrikan unionin maat sopivat alkuviikolla kokouksessaan, että Boko Haramia vastaan taistelemaan muodostetaan 7 500 miehen vahvuinen sotilasosasto, jonka joukot tulevat Nigeriasta, Tšadista, Kamerunista, Nigeristä ja Beninistä.

Joukon muodostaminen on viivästynyt, sillä Nigerialla on ollut erimielisyyksiä muiden maiden kanssa. Maiden edustajat kokoontuvat ensi viikolla Kamerunin pääkaupunkiin Yaoundeen neuvottelemaan asiasta.

YK:n pääsihtreeri Ban Ki-moon on hyväksynyt sotavoiman perustamisen. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei Boko Haramia voi kukistaa vain asein, vaan maiden on myös pohdittava, mitkä syyt piilevät laajan terroristijärjestön syntymisen taustalla.

Ulkomaiden puuttumien Nigerian sisäisiin asioihin varsinkin aseellisesti on kova pala Nigerialle, sillä se on ollut alueensa voimavaltio. Nyt korruptio ja huono hallinto ovat heikentäneet Nigerian asevoimia.

Nigeriassa järjestetään myös kahden viikon päästä presidentinvaalit, joihin turvallisuustilanne varmasti vaikuttaa.

Lähteet: AFP, Reuters