Merkitsemättömillä reiteillä lasketelleita kuollut lumivyöryissä Sveitsissä

Neljässä päivässä 11 laskettelijaa tai lumilautailijaa on kuollut Sveitsin Alpeilla.

Ulkomaat
kolme helikopteria vuorella ja yksi ilmassa
Pelastushelikoptereita paikassa, jossa lumivyöry iski yhdeksään hiihtäjään Vilan-vuorella Pohjois-Sveitsissä 2200 m:n korkeudessa 31. tammikuuta.AFP / Lehtikuva

Yksitoista ihmistä on kuollut lasketteluonnettomuuksissa Sveitsin Alpeilla viime päivinä, kertoo poliisi. Alueelle on annettu toistuvasti lumivyöryvaroituksia. Surmansa saaneet harrastivat vapaalaskua eli laskivat muualla kuin kunnostetuilla rinteillä.

Yhdeksän laskettelijan ryhmä joutui lumivyöryyn lauantaina Vilan-vuorella Pohjois-Sveitsissä. Viisi heistä kuoli. Samoin lauantaina 31-vuotias sveitsiläismies kuoli vastaavassa onnettomuudessa Bernin kantonissa. Samalla alueella myös lumilautailija joutui lumen nielemäksi ja kuoli. Lisäksi lähellä Itävallan rajaa hiihtäjä syöksyi jyrkänteeltä, poliisi kuvailee.

Torstaina ja perjantaina kuoli kolme laskettelijaa. Alueella on satanut yli metrin verran lunta viime päivinä.

Lähteet: AFP, AP