Brittitutkijat uskovat löytäneensä Michelangelon viimeiset pronssipatsaat

Michelangelon tiedetään tehneen lukuisia pronssipatsaita. Pitkään on kuitenkin uskottu, ettei yksikään niistä ole selvinnyt nykypäivään.

kulttuuri

Yli vuosisadan unohduksissa olleet kaksi patsasta saattavat olla viimeiset yhä jäljellä olevat renessanssinero Michelangelon pronssitöistä, brittiläiset tutkijat kertoivat maanantaina.

Cambridgen yliopiston ja Fitzwilliam-museon johtama kansainvälinen työryhmä löysi uusia todisteita, jotka yhdistävät pronssipatsaat muun muassa Sikstiiniläiskappelin kuulun katon maalanneeseen Michelangeloon.

Noin metrin korkuiset, panttereilla ratsastavia, lihaksikkaita ja alastomia miehiä esittävät patsaat ovat mahdollisesti viimeiset jäljellä olevat Michelangelon pronssiteokset. Teokset yhdistettiin Michelangeloon jo 1800-luvulla, mutta teoria hylättiin – ja patsaat jäivät unohduksiin – yli sata vuotta sitten, sillä patsaissa ei esimerkiksi ollut tekijän signeerausta.

Viime syksynä Cambridgen yliopiston taidehistorian emeritusprofessori Paul Joannides teki kuitenkin löydön, joka muutti kaiken: toista patsasta muistuttava luonnos löytyi Ranskan Montpellierin Fabre-museosta. Michelangelon oppilas oli kopioinut mestarinsa hieman aiemmin kadoksiin joutuneita piirroksia – ja yhden niistä reunassa oli piirros lihaksikkaasta nuoresta miehestä ratsastamassa pantterilla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. (siirryt toiseen palveluun) Piirroksen asento muistuttaa toista patsasta selvästi, ja se on tutkijoiden mukaan luonnosteltu "michelangelomaiseen" tyyliin.

Patsaiden tyyli ja anatomia muistuttaa Michelangelon töitä vuosina 1500-1510. Patsaiden tutkimus kertoi niiden olevan peräisin 1400-luvun lopulta tai 1500-luvun alkupuolelta. Tutkimukset jatkuvat kuitenkin yhä. Lopulliset tulokset on määrä julkaista heinäkuussa.

Michelangelon tiedetään tehneen lukuisia pronssipatsaita. Pitkään on kuitenkin uskottu, ettei yksikään niistä ole selvinnyt nykypäivään. Esimerkiksi Firenzessä esillä olevasta Daavid-marmoripatsaasta oli pienempi versio pronssisena, mutta se katosi Ranskan vallankumouksen aikana. Paavi Julius II:sta esittävä valtava pronssipatsas puolestaan sulatettiin tykiksi vain muutamia vuosia sen jälkeen, kun Michelangelo oli saanut sen valmiiksi.

Lähteet: AFP