Kuorot saavat palata Vanhalle Ylioppilastalolle

Helsingin hallinto-oikeus on ratkaissut Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalia koskevan kiistan musiikkijärjestöjen jäsenten eduksi. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta oli vuokrannut koko rakennuksen Royal Ravintoloille tilausravintolaksi, minkä vuoksi kuorot eivät voineet enää toimia ylioppilastalolla.

kulttuuri
Vanha ylioppilastalo
YLE/ Juha Kivioja

Hallinto-oikeus totesi 28.1. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n toimineen omien sääntöjensä ja lain vastaisesti, kun se tammikuussa 2014 vuokrasi koko Vanhan ylioppilastalon tilausravintolaksi turvaamatta Vanhalla toimivien ylioppilasjärjestöjen asemaa.

Hallinto-oikeuden mukaan ylioppilaskunnan musiikkijärjestöjen häätäminen ylioppilastalosta rikkoo ylioppilaskunnan sääntöjen pykälää, jossa velvoitetaan kiinnittämään huomiota Vanhan ylioppilastalon perinteiden säilyttämiseen ja ylioppilaskunnan ja eri ylioppilasjärjestöjen toiminnan turvaamiseen. Hallinto-oikeuden mukaan HYY ei olisi koskaan saanut vuokrata Vanhaa ravintolatoiminnalle toteutuneessa laajuudessa.

- Meitä lämmittää erityisesti, että oikeus on käyttänyt päätöksessä sanamuotoja, joista näkyy, että se arvostaa kulttuurin säilyttämistä, sanoo Ylioppilaskunnan Laulajien puheenjohtaja Aleksi Haapanen Yle Uutisille.

Oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä musiikkijärjestöjen pikaista paluuta kotiinsa Vanhan Musiikkisaliin jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan. Ylioppilaskunnan Laulajien ja Royal Ravintoloiden mukaan paluusta neuvotellaan tällä viikolla ylioppilaskunnan kanssa.

Royal Ravintolat haluaa jatkaa tiloissa ravintoloitsijana.

- Eiköhän me päästä sopimukseen ja löydetä kaikki miellyttävä ratkaisu, kommentoi Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström Yle Uutisille oikeuden päätöstä.

HYY päätti häätää Vanhan alkuperäiset musiikkijärjestöt Akademiska Sångföreningenin, Ylioppilaskunnan Laulajat, Ylioppilaskunnan Soittajat ja Akademiska Damkören Lyranin kotisalistaan vuoden 2014 alussa. Häädön avulla HYY tavoitteli parempia mahdollisuuksia vuokrata Vanhan perinteikkäitä tiloja Royal Ravintolat Oy:lle.