Miekkamies innoitti kirjoittamaan

Salaperäisen miekkamiehen arvoitus poiki kymmeniä kirjoituksia Miekkamiehen jäljillä -kilpailuun.

kirjoituskilpailut
Kirjoituskilpailun mainos.
Etelä-Hämeen Kirjoittajayhdistys Janaki ry

Etelä-Hämeen Kirjoittajayhdistys Janakin kirjoituskilpailuun tuli lähes 30 tekstiä.

– Kilpailu on innoittanut kirjoittajia monipuolisesti, kertoo Janakin puheenjohtaja puheenjohtaja Anne Tapaila tiedotteessaan.

– Tekstit ovat ensisilmäyksellä monipuolisia ja laadukkaita. Osa kirjoituksista kertoo miekkamiehen tarinaa historiallisessa ajassa, ja osa puolestaan on erilaisia nykytarinoita, jotka oli myös mahdollistettu kilpailun tehtävänannossa, Tapaila kertoo.

Kirjoituskilpailua tuomaroi kirjailija Tapani Bagge, tulokset julkistetaan 19.3. Riihimäen Suomalaisessa kirjakaupassa.

Tuhatvuotinen miekkamies kirjoituskilpailun aiheena

Historian harrastajien lokakuussa 2013 löytämän ruumishaudan vainajan päällä oli suurikokoinen ristiretkiajan miekka ja sen päällä pienempi viikinkiajan miekka.

Vainajan käsien luista tehtyjen ajoitusten perusteella haudan vainaja on kuollut noin vuonna 1300.