1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Perättömiä vakuutuskorvauksia yritetään nostaa kuin pikavippejä

Sähköinen korvaushaku on tuonut mukanaan uusia tapoja huijata vakuutusyhtiöitä. Vahinkoja myös keksitään ja yritetään räätälöidä vakuutusehtoihin sopiviksi.

talous
Sähköinen vahinkoilmoitus vakuutus vakuutuspetos.
Derrick Frilund / Yle

Pankkien tapaan vakuuusyhtiöt ovat yhä enemmän siirtäneet palvelujaan nettiin. Uudet palvelut ovat kuitenkin luoneet myös uusia houkutuksia epärehellisyyteen.

– Suhteellisen pienistä ”vahingoista” tehdään sähköisiä vahinkoilmoituksia, ja joskus myös saadaan rahat tilille heti. Tällaisia viikonloppukassan täydentäjiä on ilmaantunut, sanoo johtaja Risto Karhunen Finanssialan keskusliitosta.

Toinen tavallinen epärehellisyyden muoto on vahinkojen vääristely. Tapahtunut yritetään saada sovitettua vakuutusehtoihin.

– Tyypillistä on "plussaaminen". Jos ajoneuvo on vahingoittunut, vahinko koetetaan saada korvauskelpoiseksi milloin milläkin keinolla.

Edelleen perinteinen kuittitehtailu on voimissaan. Se mihin ennen tarvittiin kirjapaino, on nykyisten skannereiden ja tulostimien myötä lähes kaikkien ulottuvilla.

– Digitalisoituminen on tuonut uusia piirteitä. Osto- ja korjauskuittien väärentäminen on helppoa ja sitä käytetään enenevässä määrin.

Järjestelmä paljastaa

Miten sitten vakuutuspetosyritykset tyypillisesti paljastuvat?

– Kokeneet vahinkokäsittelijät haistavat aika hyvin jutut, Karhunen kertoo.

Vakuutusalalla on myös käytössä yhteinen vahinkorekisteri, jonne tallennetaan yksityishenkilöiden tekemät vahinkoilmoitukset. Jos samasta vahingosta on tehty ilmoitus moneen yhtiöön, järjestelmä paljastaa asian.

Samoin järjestelmä paljastaa, jos jollakin on poikkeuksellisen runsaasti samantyyppisiä vahinkoja.

Rekisterissä on useita miljoonia vahinkoilmoituksia. Niitä säilytetään 10 vuotta.

Karhusen mukaan epärehelliset vakuutuskorvaukset aiheuttavat huomattavat tappiot.

– Kyse on suurista summista. Ala on luopunut arvioimasta summaa, mutta sanomme, että noin 5–10 prosentin sisään tulevista vahinkoilmoituksista sisältää jotakin lisäselvitettävää, Karhunen arvioi.

Lue seuraavaksi