1. yle.fi
  2. Uutiset

Voiviikot ovat alkaneet – trendikkään pikaruuan eli blinin avulla laskeudutaan paastoon

Blini on yksi venäläisen keittiön perinteisimmistä ruuista. Herkku on noussut suosituksi myös suomalaisravintoloissa. Tähän aikaan vuodesta monet kaivavat esille myös oman blinipannunsa.

ilmiöt
Blinit ovat sydäntalven trendiruokaa, jota saa ravintoloista myös kotipakettiin.
Blinit ovat sydäntalven trendiruokaa, jota saa ravintoloista myös kotipakettiin.Tanja Hannus / Yle

Ravintoloitsija Anne Mikkola kaataa kirkastettua voita blinipannulle. Pannu on kuumennettu keskilämmölle, ei liian kuumaksi. Taikinaa tulle pannulle sentin verran.

Venäjältä Suomeen rantautunut blini muistuttaa räiskälettä, mutta maku on vahvempi, sillä joukkoon sekoitetaan usein esimerkiksi tattarijauhoa. Tattarijauhoon tehdyt blinit sopivat myös keliaakikoille.

– Perinteisesti blini syödään mädin, smetanan, tillin ja sipulin ja suolakurkkujen kanssa. Monet laittavat nykyisin mukaan kylmäsavulohta tai -poroa tai sienisalaattia, Mikkola kertoo.

Kohti pääsiäistä

Bliniviikko liittyy perinteisesti laskiaisen viettoon ja pääsiäisen odotukseen. Blinit ovat ruokaa, jonka avulla laskeudutaan paaston aikaan.

– Puhutaan voiviikoista. Nyt ei syödä lihaa, vaan tankataan voita ja syödään viljatuotteita ennen pääsiäistä, Mikkola kertoo.

Blinien paistossa on hänen mielestään tärkeintä, että käytetään nimenomaan kirkastettua voita. Paistaessa kirkastettu voi ei räisky, koska siinä ei ole heraa mukana.

– Kannattaa sulattaa voita ja kerätä kupin pohjalta hera erilleen. Heran voi käyttää blinitaikinaan ja kirkastetun voin paistamiseen.

Blinit ovat helppo ja kohtuullisen edullinenkin tarjottava. Venäjälllä blinit ovat enemmän makea kuin suolainen herkku.

Lue seuraavaksi