Ministeri Risikko: Soklin kaivoksella on suuri merkitys Lapille

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko sanoo, että pallo on nyt Yaralla.

Kotimaa
Paula Risikko.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikkoa haastattelee Sirkku Savusalo. Kuva: Yle

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että valtio sitoutuu rahoittamaan Soklin kaivoksen liikenneyhteyksiä.

– Tällä ratkaisulla on suuri elinkeinopoliittinen merkitys, sillä Soklin kaivos tuo Lappiin runsaasti uusia työpaikkoja, Risikko sanoo lähettämässään tiedotteessa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tiistaina valtion osallistumista Soklin kaivoksen edellyttämien liikenneinvestointien rahoittamiseen.

Kaivoksen kuljetukset hoidetaan auto-junakuljetuksina. Valtio vastaa tarvittavien tieinvestointien toteuttamisesta. – Tämä ratkaisu on pitkän työn tulos ja kiitänkin kaikkia osapuolia siitä, että olemme nyt päässeet tähän vaiheeseen. Kaivoksen avaaminen piristää Soklin alueen lisäksi myös Kemijärven tilannetta. Sinne rakennetaan logistinen keskus, joka myös lisää Lapin työpaikkoja, sanoo Risikko.

– Liikenneyhteyksien osalta olemme nyt varmistaneet sen, että kaivostoiminnan voi aloittaa. Pallo on nyt Yaralla, joka tekee aikanaan päätöksen siitä avataanko Soklin kaivos vai ei, toteaa Risikko.