Suomalainen viesti Nairobista: ”Afrikka on kansalaisjärjestöjen disneyland”

Pitkään kehittyvissä maissa työskennellyt Esa Rantanen heittää lisää löylyä kehitysyhteistyökeskusteluun. Rantasen mielestä Afrikka on kansalaisjärjestöjen disneyland, jossa jokainen voi toteuttaa omaa afrikkalaista unelmaansa viis veisaamatta siitä, mitä kohdemaa todella tarvitsee. Yksistään Nairobissa on jo yli 4 000 rekisteröityä kansalaisjärjestöä.

Ulkomaat
Jos vielä 50-vuoden kehitysyhteistyön jälkeen haasteet ovat  samat, mielestäni kehitystä ei ole juurikaan tapahtunut, toteaa Esa Rantanen.
Jos vielä 50-vuoden kehitysyhteistyön jälkeen haasteet ovat samat, mielestäni kehitystä ei ole juurikaan tapahtunut, toteaa Esa Rantanen.Sami Kulju

Esa Rantanen on seurannut yli neljä vuotta Kenian nopeaa kehitystä Finpron Itä-Afrikan päällikkönä. Ennen Nairobin pestiään Rantanen työskenteli kymmenen vuotta Kiinassa.

Kehitysyhteistyötä tekeviä maita yhdistävät samat murheet ja ongelmat. Siksi Esa Rantanen ei lähde osoittamaan sormellaan pelkästään Suomea. Häntä harmittaa, että maailmalla kehitysyhteistyökeskustelu velloo lähinnä rahan ympärillä.

– Tällä hetkellä puhe jauhaa juupas-eipäs-tasolla. Pitäisi puhua siitä, mitä kehitysyhteistyöltä halutaan, miten siihen päästään ja miten sitä voidaan mitata.

– Mielestäni kehitysyhteistyö tarkoittaa sitä, että molemmat osapuolet hyötyvät tästä työstä. Yhteistyöllä pitäisi vahvistaa kehitysmaiden talouskasvua, sen edellytyksiä, infrastruktuuria ja koulutusta. Kehitysyhteistyön pitäisi määritelmän mukaan kehittää maata, mutta mielestäni näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

– Maailman köyhyyden puolittuminen ja Afrikan maiden nopea talouskasvu eivät ole onnistuneen kehitysyhteistyön ansiota. Kunnia tästä kuuluu Kiinalle ja Aasialle, Esa Rantanen sanoo.

Päivitys Facebookiin ei riitä

Tällä hetkellä moni tarjoaa kehitysyhteistyön kriisiin lääkkeeksi kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason toimintaa tai yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteisiä hankkeita. Esa Rantanen kysyy, minkä ihmeen vuoksi.

– Minusta tuntuu, että Afrikkaa pidetään kansalaisjärjestöjen disneylandina, jossa jokainen voi toteuttaa omaa afrikkalaista unelmaansa viis veisaamatta siitä, mitä maa todella tarvitsee. – Kansalaisjärjestöjen hankkeilla on varmasti merkitystä yksilötasolla, mutta niistä ei ole ollut nostamaan maita pois köyhyydestä. Olisiko järkevämpää avustaa jo vähän paremmassa asemassa olevia ihmisiä kuin kaikkien köyhimpiä?

– Tällaisella avulla voitaisiin nopeammin nostaa ihmisiä yhteiskunnallisesti vaikuttaviin tehtäviin ja asemiin. Kukaan ei voi tietää, missä Afrikan ”seinäjoella” tänä päivänä kasvaa paikallinen jorma ollilla tai uusi nokia.

– Tarve kehityshankkeelle pitäisi tulla aidosti kohdemaan omilta ihmisiltä. Peräänkuulutan kansalaisjärjestöjenhankkeissa myös toteuttajien omaa omistajuutta ja sitoutumista hankkeeseen niin, että niistä syntyisi muutakin kuin päivitys Facebookin, toteaa Esa Rantanen.

Tällä hetkellä moni tarjoaa kehitysyhteistyön kriisiin lääkkeeksi kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason toimintaa tai yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteisiä hankkeita.
Tällä hetkellä moni tarjoaa kehitysyhteistyön kriisiin lääkkeeksi kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason toimintaa tai yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteisiä hankkeita.Martti Lintunen/Yle

Kallis valo majaan

Esa Rantanen muistuttaa, että edelleen puhutaan hyvin usein vain kaivoista, maaseudun naisista ja aurinkolampuista. Kehityksen haasteet ovat kuitenkin toisaalla, nopeasti kasvavissa miljoonakaupungeissa. Rantanen kertoo, että paikallisten politiikkojen suusta kuulee usein, että he haluavat kauppaa avun sijasta.

– Tyypillisen kehitysyhteistyöhankkeen vetäjänä on esimerkiksi oppilaitos tai kansalaisjärjestö. Hanke on esimerkiksi energiaratkaisu maaseudun kylään, jossa ei ole sähköverkkoa. Aloite hankkeeseen ei tule kohdemaasta, vaan se tulee tyypillisesti esimerkiksi Suomesta.

– Hankkeessa afrikkalaistetaan jo toimivia tuotteita, sekä osallistetaan kyläläisiä ja workshopataan. Asioita tehdään tekemisen vuoksi ja kalliisti.

– Lopputuloksena on, että majoihin saadaan valot. Samaan lopputulokseen olisi päästy vähemmillä kustannuksilla ostamalla kaikille aurinkoenergialla toimivat lamput. Valoilla on varmasti yksilötasolla merkitystä, mutta tällaisten hankkeiden kehitysvaikutus on maan kannalta olematon.

– Mielestäni tämänkaltaiset hankkeet pitäisi rahoittaa keräämällä raha asiasta kiinnostuneilta suomalaisilta. Näin hankkeella olisi omistaja myös Suomessa, joka varmasti tehostaisi rahankäyttöä ja järkeistäisi toteutettavia hankkeita.

Lahjoittajasta partneriksi

Kehitysyhteistyöllä pitäisi Rantasen mielestä tukea suomalaisen yksityissektorin investointeja kehitysmaihin. Näin tekevät esimerkiksi hollantilaiset.

Investoinneilla ja teknologian siirrolla kehitysmaihin luotaisiin työpaikkoja, kasvatettaisiin ihmisten kapasiteettia ja nostettaisiin heitä pois köyhyydestä. Suomalaista teknologian siirtoa kehitysmaihin voitaisiin edistää palauttamalla korkotukiluotot, Rantanen ehdottaa.

– Keniassa on rakenteilla Afrikan suurin tuulivoimalapuisto ja siihen liittyvä siirtolinja. Suomen Finnfund on yksi hankkeen investoijista. Tämä hanke vie maata aidosti eteenpäin, tuo uutta teknologiaa, kasvattaa osaamista, luo edellytyksiä teollisille investoinneille ja uusille työpaikoille. Tällaista kehitysyhteistyötä on järkevä rahoittaa, kertoo Rantanen.

Tammikuun lopussa Esa Rantanen oli Tansaniassa. Hän osallistui Pohjoismaiden suurlähetystöjen ja viennin edistämisjärjestöjen tilaisuuteen, jossa Ruotsin suurlähettiläs piti puhuttelevan avajaispuheen.

– Ruotsin suurlähettiläs sanoi, että tansanialaiset käyttävät nimitystä partneri, kun he puhuvat kiinalaisista, intialaisista tai vaikkapa turkkilaisista. Kun tansanialaiset puhuvat pohjoismaista, he puhuvat lahjoittajista.

– Kysymys kuuluu mitä meidän pitäisi tehdä, jotta meistäkin tulisi partnereita, kysyy Finpron Itä-Afrikan päällikkö Esa Rantanen.

Onko kehitysapu umpikujassa ? Aiheesta keskustellaan Ajankohtaisessa kakkosessa TV2 ti 3.2. klo 21.00