Osmo Soininvaara A2:lle: "Viisautta tarvitaan enemmän kuin älykkyyttä"

Eduskunnan jättävä konkaripoliitikko Osmo Soininvaara on kaivannut lisää älyllisyyttä politiikkaan. Mutta jos ihminen on liian yksipuolisesti älykäs, hän ei ole enää viisas, ja "viisautta tarvitaan enemmän kuin älykkyyttä", muistuttaa Soininvaara Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa.

politiikka
Monissa vaaleissa menestynyt kansanedustajaOsmo Soinivaara pitää Ylen Vaaligalleriaa hyvin demoraattisena ja Ylen tehtävään sopivana ideana.
Yle

Vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja ja ministerinäkin toiminut Osmo Soininvaara ei asettunut ehdolle kevään eduskuntavaleissa. Into on laantunut.

– Olen ollut 20 vuotta kansanedustajana, ja täytyy sanoa, että vähän semmoinen into on loppunut. Ja kun into loppuu, niin kannattaa jättää se paikka jollekin, jolla on enemmän intoa, summaa Soininvaara.

Erityisesti Soininvaaraa korpeaa kehnon hallituspolitiikan sävyttämä päättyvä vaalikausi. Kokonaisuudessan hän ei ole politiikkaan pettynyt.

Tää on ollut aivan hirveää kautta

Osmo Soininvaara

– No en kokonaisuudessaan, mutta tähän vaalikauteen kyllä. Tämä on ollut aivan hirveää kautta. Nythän vihreät ovat oppositiossa, mutta suurimman osan vaalikautta on joutunut puolustamaan hallitusta, jonka olisi mieluummin suonut kaatuvan mahdollisimman nopeasti.

Onko eduskunnan toiminnassa jotain rakenteellista vikaa?

– Kyllä se on muuttunut viihteellisemmäksi ja julkisuushakuisemmaksi. Ihan liikaa ihmiset miettivät, miltä tämä näyttää, kun niiden pitäisi miettiä, mitä tämä on. Itse en viihdy siinä lainkaan, että eduskunnan pääasiallinen keskustelu käydään minuutin kommenttipuheenvuoroin, koska minuutissa pystyy nälvimään tai heittämään jonkun hyvän heiton, mutta ei pysty esittämään mitään kunnollista analyysiä. Kyllä se on laskenut parlamentaarisen keskustelun tasoa.

Älyä vai viisautta?

Tunnetta pitää olla mukana, mutta järki myös

Osmo Soininvaara

Soininvaara onkin haastatteluissaan kaivannut älyllisyyttä takaisin politiikkaan. Ajatus ei ole kuitenkaan ihan suoraviivainen.

– No kyllä politiikassa jotkut pärjäävät pienellä älyllisellä vilpillä vähän liiankin hyvin, ja siitä pitäisi jäädä kiinni. Voi sanoa, että tunteeton järki ja järjetön tunne ovat molemmat yhtä pahoja asioita. Kyllä siinä tunnettakin pitää olla mukana, mutta järki myös, filosofoi politiikan veteraani.

Tarkoitatko, että politiikka sopisi vain älyköille?

Kyllä politiikka tietynlaista lahjakkuutta vaatii, mutta ei nimenomaan niin, että se sopisi vain älyköille. Jos ihminen on liian yksipuolisesti älykäs, niin hän ei sitten ole enää viisas, ja kyllä viisautta tarvitaan enemmän kuin älykkyyttä.

Eduskunta on kuin Brasilian maajoukkue MM-kisoissa

Politiikan maine on rapistunut, eikä alan vetovoima ole enää entistä luokkaa. Etenkään kunnallispolitiikka ei enää houkuttele kyvykkäimpiä toimijoita.

– No ei siinä määrin kuin 80-luvulla. Erityisesti kunnallispolitiikassa näkyy, että a-ketju on vaihtunut b-ketjuksi. Se ei ole hyvä, koska siellä päätetään isoista asioista, ja jos päätetään huonosti, kaikki kärsivät.

Eduskuntaan tulee Soininvaaran mielestä edelleen pätevää väkeä, mutta ongelmana ovat työtavat.

– Eduskunnan työtavat ovat sellaisia, että hyvästä joukkueesta ei saada irti niin paljon kuin voisi. Pian ilmestyvässä kirjassani _Jäähyväiset eduskunnalle _sanon, että kyllä Brasilian maajoukkue osoitti (jalkapallon viime MM-kisoissa), että loistavista yksilöistä koostuva joukkue voi pelata aivan surkeasti.

Eduskunnan pitäisi Soininvaaran mielestä keskittyä isompiin ja periaatteellisempiin asioihin.

– Minusta olisi hyvä, että meillä olisi varjohallitusjärjestelmä, jossa oppositiollekin annettaisiin enemmän tietoa, mahdollisuuksia ja voimavaroja, ja sitten vaadittaisiin myös johdonmukaisuutta. Nythän oppositio voi esittää mitä tahansa, eikä kukaan kysy, kuinka järkevää tai mahdollista tämä on.

Vaaligalleria on "hyvin demokraattinen idea"

Paneutukaa asioihin kunnolla ja olkaa rohkeita

Osmo Soininvaara

Ylen Vaaligalleria esittelee kaikki kansanedustajaehdokkaat neljän minuutin haastatteluissa. Haastattelurumba käynnistyi tiistaina.

Soinivaaraa idea miellyttää.

– Kyllähän se on hyvin demokraattinen idea, teidän (Ylen) tehtävänne mukainen, siitähän me veroja maksetaan. On hyvä, että kaikki pääsevät esille samanmittaisella pätkällä, kommentoi Soininvaara Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa.

Millaisen neuvon antaisit uusille ehdokkaille?

Paneutukaa asioihin kunnolla ja olkaa rohkeita. Päättäkää, mikä teidän mielestänne on asioille, maalle ja ihmisille hyväksi ja ajakaa sitä ihan riippumatta siitä, onko se suosittua vai ei. Kyllä se on sitten loppujen lopuksi suosittua.