1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Haaveet ilomantsilaisesta kaviaarista uivat yhä kauemmas

Ilomantsin kaviaarituotanto uhkaa lykkääntyä yhä kauemmas tulevaisuuteen. Caviar Empirik on joutunut sulkemaan Imatran kalankasvatuslaitoksensa. Lisäksi ELY-keskus harkitsee perivänsä takaisin valtiontukea.

Kotimaan uutiset
Sampi.
Riikka Heikkilä / Yle

Ilomantsin kaviaaritehdasta uhkaa konkurssi. Caviar Empirikillä on talousvaikeuksia, joiden vuoksi se joutui lopettamaan sampien kasvattamisen Ilomantsissa noin vuosi sitten.

Nyt yritys on sulkenut myös Imatran kalankasvatuslaitoksensa toiminnan. Kalaa jaettiin ilmaiseksi Imatralla, Etelä-Saimaa -lehti (siirryt toiseen palveluun)kertoo.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt Ilomantsin kaviaaritehtaalle tukia noin 1,2 miljoonan euron verran. ELY teki Ilomantsin tehtaalle tarkastuskäynnin marraskuussa ja joulukuussa tehtiin tukien takaisinperintä päätös.

Jos toimintaa ei ole elokuuhun mennessä, saatetaan tukia periä takaisin.

Anna-Liisa Tanskanen

– Tilannetta seurataan jatkuvuuden suhteen. Jos toimintaa ei ole elokuuhun mennessä, saatetaan tukia periä takaisin, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lakimies Anna-Liisa Tanskanen sanoo.

Marraskuisella tarkastuskäynnillä selvisi, että Ilomantsin tuotantolaitoksella kaikki on niin sanotusti kunnossa. Laitos olisi ELY-keskuksen mielestä toimintakuntoinen.

Myönnettyjä tukia peritään tavallisesti takaisin, kun yrityksen toiminta on kokonaisuudessaan loppunut tai se on siirretty pois tukialueelta. Takaisinperinnän syynä voi olla myös yritys on myynyt laitteita tai koneita, joita on ostettu tukirahoilla.