Näkökulma: "Breaking news: Naapuriplaneetalta tuli radioviesti"

Ihmiskunta olisi enemmän kuin ällikällä lyöty, jos Maahan saapuisi viesti vieraalta sivilisaatiolta. Varsinkin, jos se tulisi kohtuullisen läheltä. Mitä ihmettä meidän pitäisi tehdä, kysyy Yle Uutisten toimittaja Ilpo Pajunen.

Näkökulmat
Ilpo Pajunen
Ilpo PajunenYle

Avaruuden mittakaavassa varsin läheisen tähden ympäriltä löytyi äskettäin kolme eksoplaneettaa (siirryt toiseen palveluun), joista yksi sijaitsee elämänvyöhykkeellä. Planeetalla voi olla nestemäistä vettä – ja siten myös elämää.

EPIC 201367065 -nimen saanutta tähteä kiertävät kaksi muuta planeettaa eivät nekään ole paljoa Maata suurempia. Planeetat ovat kuitenkin liian kuumia, jotta niiden pinnalle voisi muodostua samankaltaisia veden muodostamia meriä, joista omamme tunnetaan.

Tavattoman harvinaisia elämän mahdollistavat eksoplaneetat eivät ole. Tähän mennessä aurinkokuntamme ulkopuolelta löydetyistä noin 2 000 planeetasta noin 30:llä olosuhteiden arvellaan voivan olla sellaisia, että se mahdollistaa elämän.

Ja jos maailmankaikkeus on ääretön, kuten monet uskovat, niin lisää kyllä löytyy.

Elämää naapuriplaneetalla?

Jossain sijaitsee lopulta myös sellainen aurinkokunta, jonka ympärillä on kaksi asuttavaa planeettaa. Ja niillä molemmilla kehittynyttä elämää.

Kehitys naapuriplaneetoilla tuskin kulkisi samaa tahtia: Toista hallitsisivat dinosaurukset ja toisella pelattaisiin pleikkarilla tai paukuteltaisiin ydinpommeja

Ajatellaanpa tilannetta, jossa kahdella kohtuullisen lähellä sijaitsevalla planeetalla olisi edellytykset synnyttää omaamme muistuttavaa älyllistä elämää. Joku päivä se tapahtuisi: jommallakummalla syntyisi "galileogalilei", joka kehittäisi kaukoputken, jolla näkisi naapuriin.

Vielä myöhemmin hoksattaisiin keino käyttää radioaaltoja viestien lähettämiseen.

Olisiko naapuriplaneetalla joku ottamassa viestiä vastaan? Olisiko siellä jo perusteilla oman planeetan ulkopuolista elämää etsivä "seti-projekti" (siirryt toiseen palveluun), joka ei ollut tullut etsineeksi elämää naapurista?

Miltähän mahtaisi tuntua saada viesti naapurissa olevasta älyllisestä elämästä? Kutsuttaisiinko planeetan johtajat kriisikokoukseen? Uskallettaisiinko naapuriin yrittää ottaa yhteyttä?

Olisiko ensimmäinen tunne innostus vai pelko?

Hawking varoittaa vieraista sivilisaatioista

Maailman tunnetuin kosmologi Stephen Hawking on varoittanut meitä ottamasta yhteyttä vieraaseen älylliseen sivilisaatioon. Hawkingin mukaan tilanne voisi olla kovin epätasa-arvoinen. Hän vertasi tilannetta siihen, kun eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan.

Olisiko mitenkään mahdollista, että kehittyneempi planeetta malttaisi olla puuttumatta naapurinsa asioihin? Ottamatta se luonnonvaroja haltuunsa tai asuttamatta sitä?

Tai olisiko se edes moraalitonta? Eikö vain olisi luonnollista, että ylikansoituksesta kärsivä kehittyneempi planeetta laajenisi naapuriin? Siitäkin huolimatta, että dinosaurukset tai alkuasukkaat jouduttaisiin eristämään luonnonopuistoihin tai reservaatteihin.

Entäpä jos elämä planeetoilla olisi kuitenkin kulkenut niin samaa tahtia, että niiden asukkaat ymmärtäisivät , että toisen alistaminen olisi vähintäänkin "moraalisesti haastavaa"?

Olisiko väistämättömänä seurauksena "tähtien sota" vai voisivatko sivilisaatiot kyetä elämään sovussa ja rikastuttamaan asukkaidensa elämää tähtienvälisen avaruuden keskellä?

Me täällä Maassa odotamme edelleen viestiä kaukaisuudesta. Sellainen voi hyvinkin tulla, huomenna tai joskus kaukana tulevaisuudessa.

Osallistu keskusteluun ja kerro, miten ihmiskunnan pitäisi reagoida avaruudesta tulevaan viestiin!