Huumekuskien yhden päivän rikossarja: Poltettuja autoja, varastettua omaisuutta, kiväärillä uhkailua

Kaksikko liikkui marraskuussa yhden päivän aikana Heinolassa ja Kouvolassa ja tehtaili rikoksia. Poliisi sai lopulta kaksikon kiinni kesämökin läheltä. Syyttäjä vaatii miehille rangaistusta kaikkiaan 16 eri rikoksesta.

Kotimaa

Kymenlaakson käräjäoikeudessa on luettu syytteet kahdelle päijäthämäläiselle miehelle useista rikoksista Kouvolassa ja Heinolassa viime marraskuun alussa.

Miehet olivat ensi murtautuneet Heinolassa sijaitsevan yrityksen tiloihin ja varastaneet omaisuutta noin tuhannen euron arvosta. Tekijät hajottivat yrityksen nosto-oven ajamalla trukin oven läpi, ja poistuivat anastamallaan yrityksen pakettiautolla.

Pakettiauton kaksikko tuhosi polttamalla Kouvolan Jaalan alueella. He siirtyivät pinnoitteita valmistavan yrityksen tiloihin, jossa henkilökuntaa uhattiin pienoiskiväärillä. Ryöstösaaliiksi kaksikko sai matkapuhelimia ja yrityksen pakettiauton.

Pakomatkalla miehet törmäsivät toiseen pakettiautoon ja yrittivät aseella uhkaamalla saada auton haltuunsa. Auto oli kuitenkin vaurioitunut törmäyksessä ja uhattu kuski pääsi pakenemaan paikalta.

Toinen tekijöistä pysäytti paikalla sattuneen naisen, uhkasi tätä aseella ja poistui paikalta naisen pakettiautolla. Tämäkin paketti auto tuhottiin polttamalla.

Auton polton jälkeen syytetyt murtautuivat kesämökin pihalla olleeseen kotaan. He varastivat kodasta moottorisahan, kirveen ja porontaljoja. Toinen miehistä yritti poistua paikalta veneellä, mutta poliisi sai hänet kiinni. Toisen epäillyn otti kiinni Päijät-Hämeen poliisi, kun mies oli jatkanut mökiltä matkaa jalkaisin tietä pitkin.

Molemmat miehet käyttivät päivän aikana huumausaineita, muun muassa amfetamiinia, ekstaasia ja kannabista. Syyttäjä vaatii heille rangaistusta kaikkiaan 16 eri rikoksesta, muun muassa törkeästä ryöstöstä, vahingonteosta sekä ampuma-aserikoksesta. Heille vaaditaan vähintää kahden vuoden vankeusrangaistusta.