Pitkään käytössä ollut treenikämppä on kuin musiikkimuseo

Pekka Partanen on vuosien varrella soittanut rumpuja jos jonkinlaisessa treenikämpässä. Hänen mukaansa treenikämppä ei saa olla liian hieno, vaikka örveltäminen ei nykyään treenikämpille kuulu.

musiikki
treenikämppä
Yle

Pekka Partanen aloitti rumpujen soittamisen 1960-luvun loppupuolella teini-ikäisenä muutaman muun sotkamolaisen nuoren miehen kanssa. Nuorukaiset kuitenkin lähtivät kukin opiskelemaan omille tahoillensa, ja aikaa kului reilut 20 vuotta ennen kuin Partanen palasi takaisin lyömäsoittimien pariin.

– Aina kun näin soittajia ja musiikin tekijöitä, minusta tuntui, että haluan vielä soittaa. Yhtenä päivänä sitten avasin työpaikallani suuni, ja kysyin olisiko kenelläkään myynnissä rumpuja. Erään neitokaisen poikaystävä halusi vaihtaa rummut koskikanoottiin ja niin vielä samana päivänä minulla oli rummut kotona. Siitä se harrastus lähti jälleen.

– Harjoittelin pari vuotta yksikseni saadakseni jonkinlaisen soittotaidon takaisin. Sitten soitin vanhat kaverini kasaan. Voisi sanoa, että vielä kun viisi vuotta harjoitellaan, niin ollaan vanhoja miehiä, Partanen naurahtaa.

Bändillä ei ole nimeä, kun ei ole juuri julkisia esiintymisiäkään

Entisten ja nykyisten sotkamolaisten ja kainuulaisten bändi on nyt soittanut pyöreästi 20 vuotta yhdessä. Partasen, Pekka Pajalan, Heikki Komulaisen ja Timo Hakkaraisen lisäksi nimettömän bändin kanssa käy harjoittelemassa muutama vieraileva tähti eli veljekset Jukka ja Jorma Seppänen. Veljekset soittivat bändin alkuperäisessä kokoonpanossa 1960-luvun lopulla. Lisäksi Jukan poika käy myös soittamassa toisinaan.

– Emme halunneet alkaa esiintymään tai keikkailemaan. Se on liian rankkaa puuhaa tämän ikäisille miehille. Mutta treeneissä on aina joitakin ihmisiä kuuntelemassa ja joskus teemme hää- tai syntymäpäiväkeikkoja, Partanen kertoo.

Bändin nimi on sellainen mikä myy, mutta kun me emme mitään kauppaa, niin ei meillä ole ollut henkisiä paineitakaan oikeasti miettiä nimeä.

Pekka Partanen

Bändiläisiltä on 20 vuotta kysytty bändin nimeä.

– Emme ole keksineet vielä nimeä, olenkin sanonut, että tämä on varmaan Nameless. Bändin nimi on sellainen mikä myy, mutta kun me emme mitään kauppaa, niin ei meillä ole ollut henkisiä paineitakaan oikeasti miettiä nimeä.

Rumpujen soittamiseen Partanen päätyi hyvin tavallisella tavalla.

– En nuorena käynyt mitään musiikinkoulutusta, mutta rytmi on veressä. Ja meiltä puuttui bändistä rumpali. Olen tykännyt soittaa rumpuja, tietyllä tavalla rumpali on se, joka vetää soittoa.

Käpylän treenikämpällä Kirkan jalanjäljissä

Aikojen saatossa osa Pekka Partasen vanhoista bändikavereista on muuttanut Helsinkiin, missä Partanen käy töidensä vuoksi. Niinpä treenikämppiä tulee nähtyä myös Helsingissä – viimeksi hän ei tosin istunut rumpujen taakse, vaan äänitti ystäviensä soittamista.

– Heillä oli treenit oikein maan kuulussa, legendaarisessa harkkakämpässä Käpylässä. Se on ollut käytössä jo 30 vuotta, ja esimerkiksi Kirka aikoinaan harjoitteli siellä. Pojat halusivat, että tulen taas äänittämään heidän soittoansa. Olen hankkinut kohtuulliset laitteet, sellaiset, joilla pystyy ihan kunnolla äänilevyjä tekemään, miksaamaan ja työstämään eteenpäin. Hauskaa siellä oli.

Treenikämppä on ollut käytössä jo 30 vuotta, ja esimerkiksi Kirka aikoinaan harjoitteli siellä.

Pekka Partanen

Helsingissä on tarjolla juuri Käpylän treenikämpän kaltaisia tiloja. Paikkoja, joihin soittaja voi vain tulla.

– Käpylän treenikämppä on omakotitalon kellarissa. Siellä on kaikki paikoillaan, esimerkiksi rumpalin tarvitsee tuoda vain omat kapulat sekä kitaristien ja basistien omat soittimensa. Paikka on tosi edullinen, eikä soittajien tarvitse hankkia itse vahvistimia. Kainuussa ei tällaisia paikkoja juuri ole.

Oma treenikämppä valmistumassa

Kajaanista muutama vuosi sitten Pekka Partanen muutti takaisin synnyinpaikkakunnallensa Sotkamoon, mistä hän osti omakotitalon. Vuosien aikana Partanen on soittanut yhtyeensä kanssa milloin missäkin tiloissa, mikä on tarkoittanut kamppeiden roudaamista edes takaisin. Partasen, Pekka Pajalan, Heikki Komulaisen ja Timo Hakkaraisen muodostama bändi soittaa vielä Partasen piharakennuksen autotallissa, mutta asiaan on tulossa muutos.

– Haaveenani on ollut tila, missä musiikkivehkeet saavat olla koko ajan paikoillaan ja pojat voivat jättää esimerkiksi omat vahvistimensa sinne. Haluan paikan, minne on matala kynnys tulla soittamaan hetken mielijohteestakin.

Vielä valmistumassa olevan noin 50 neliöisen tilan sisustamisesta Partanen ei osaa sanoa vielä mitään, kuin että se muotoutuu sitä mukaa kun paikka valmistuu.

symbaali
Timo Nykyri / Yle

– Perusasiat ovat kunnossa: se on erillisessä tilassa rakennuksessa, äänihommat ovat ok ja kun koko talo sijaitsee maalla, niin soittaminen ei häiritse naapureita. Sitten kun alan sisustamaan sitä, yllätän itsenikin, vaikka sitä pitää toki vähän miettiä.

Tärkeimmät ominaisuudet treenikämpässä ovatkin juuri hyvä akustiikka ja se, että soittaminen ei häiritse naapureita.

– Kaikista tärkeintä on se, että soititpa sitten kuinka nappulat kaakossa, niin kukaan ei tule vinkumaan, että soittakaa hiljempää. Akustiikka on toiseksi tärkein asia. Että pystyy kunnolla soittamaan, sillä hommasta ei tule mitään, jos et kuule mitä toiset soittavat, Pekka Partanen sanoo.

– Näiden lisäksi soittajat tuovat kukin sen oman ilmapiirinsä treenikämpille. Eikä kämpän tarvitse olla hieno, päinvastoin.

"Ei ole tullut huonoja kämppiä vastaan"

Monissa erilaisissa treenikämpissä soittanut Pekka Partanen ei ole törmännyt huonoon kämppään.

– Ei ole tullut huonoja vastaan. Olen kulkenut aikuisten miesten paikoissa, joiden käyttäjät osaavat vastuuntunnollisesti pitää huolta paikasta. Sellainen harkkakämpillä örveltäminen ei ole nykypäivää.

Emme ole keksineet vielä nimeä, olenkin sanonut, että tämä on varmaan Nameless.

Pekka Partanen

Treenikämpissä, joissa Partanen on vieraillut, on kaikissa yhteinen piirre – ne ovat paikkoja, joissa soittajamies tuntee viihtyvänsä.

– Etenkin pitkään käytössä olleesta kämpästä alkaa muodostua tietyllä tavalla musiikkimuseo, kun kaikki, jotka käyttävät sitä, jättävät sinne jotain.

– Ne ovat ihan erilaisia kuin vaikkapa Kainuun musiikkiopiston steriili harjoittelutila. Se on vähän kuin laitettaisiin sairaalassa potilashuoneeseen kamat ja alettaisiin soittamaan. Kunnon harkkatilat eivät ole sellaisia, vaan ne ovat juuri sellaisia, missä on historian siipien havinaa, Partanen sanoo.