1. yle.fi
  2. Uutiset

Sumeneeko näkösi tai kärsitkö "hiekasta" silmissä – moni arvaa syyn väärin

Silmät joutuvat koetukselle, kun päivä vietetään ensin töissä näyttöpäättellä ja vielä illalla tabletin tai älykännykän näyttöä katsellen. Monelle oireet tulevat yllätyksenä.

Kotimaan uutiset
Silmien tutkimus
Pekka Havukainen / Yle

Optikon vastaanotolle tulee yhä useammin ihmisiä, jotka ovat yllättyneet silmiensä oireista ja epäilevät näkönsä huonontuneen oudosti. Esimerkiksi kirvely, kutina, jomotus tai tunne näön sumentumisesta kesken päivän voivat johtua rasituksesta tai silmien silkasta kuivumisesta. Joillakin oireet yhdistyvät päänsärkyyn.

Yleisesti ottaen nuoremmilla silmät kestävät enemmän rasitusta, mutta toisaalta jo lapsi voi kärsiä silmien liikarasituksesta.

– On ihan tutkittua tietoa siitä, että erilaisten näyttöjen edessä unohtaa helposti räpytellä silmiään. Se jo luontaisesti aiheuttaa silmien kuivumista. Jos istut koko päivän näyttöpäätteellä ja illan vielä tabletilla, silmät ovat erittäin kovalla rasituksella, ja silloin voi tulla erilaisia oireita, sanoo työnäköön perehtynyt optikko Marjaana Laamanen Mikkelistä.

Silmien liikarasittuminen voi johtua liiasta lähelle tuijottamisesta, sillä moni unohtaa lepuuttaa silmiään kesken näyttöpäätetyön. Oireiden taustalla voi olla myös esimerkiksi piilevä hajataitto.

– Ei ole olemassa mitään tuntimäärää, jonka voisin sanoa, että näin kauan on hyvä katsoa näyttöä. Mutta neuvoisin välillä katsomaan kauemmas, pitämään muutenkin taukojumppaa samalla, ehdottaa Laamanen.

Silmätautien ylilääkäri Kati Ranta Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä on samoilla linjoilla. Hän neuvoo, että silmien rasittumisoireita voi torjua esimerkiksi katsomalla näyttöpäätetöiden ääreltä vällillä ulos ikkunasta.

– Eniten taustalla vaikuttaa, että ihmisen silmiä ei ole suunniteltu lähityöhön.

Kuiva silmä näkee hämärämmin

Kuivuvat silmät voivat puolestaan aiheuttaa monenlaisia pulmia. Kuiva silmä on altis tulehduksille.

– Kun silmän pinta on kuiva, näkö on hämärämpi ja huonompi. Se johtuu siitä, että kyynelneste on yksi rakenne silmän optiikassa. Kun silmä on kostea, näkee kirkkaammin. Kuivat silmät voivat aiheuttaa senkin, että näkökyky tuntuu vaihtelevan päivän mittaan tai eri päivinä.

Silmien rasitus- ja kuivumisoireilu on Laamasen mukaan lisääntynyt viime vuosina selvästi.

– Olen toiminut 25 vuotta optikkona. Ei silloin alkuvaiheessa meillekään tullut mieleen, että jotkut näön vaihtelut voivat johtua kuivuusongelmista, mutta varmasti juuri näön käytön muuttuminen viime vuosina on lisännyt näitä ongelmia. Meilläkin koulutuksessa tämä otetaan nykyään huomioon ja perehdytään silmän pinnan tutkimiseen sekä erilaisiin silmätippoihin.

Toisaalta nykyään näöstä pidetään aiempaa parempaa huolta.

– Tänä päivänä kaikki ymmärtävät, että suuri osa kaikesta informaatiosta tulee näköaistin kautta. Ihmiset onneksi satsaavat näköönsä, koska vaatimukset näkemisen suhteen ovat niin moninaiset, kertoo Laamanen.

Lue seuraavaksi