Juna törmäsi työkoneeseen Kokemäellä

Tampereelta Poriin matkalla ollut henkilöjuna törmäsi aamupäivällä työkoneeseen Kokemäellä. Maansiirtokoneen kuljettaja loukkaantui tilanteessa vain lievästi. Junan veturi vaurioitui kolarissa ja kuljettaja loukkasi jalkojaan.

Kotimaa
Kaatunut työkone turmapaikalla
Karri Laihonen / Yle

Henkilöjuna törmäsi perjantaina aamupäivällä maansiirtokoneeseen Kokemäellä Hemmiläntien vartioimattomassa risteyksessä.

Työkoneen kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi, mutta hän pystyi kävelemään itse ulos ajoneuvostaan. Työkone taittui törmäyksessä kahtia ja ajautui junan molemmille puolille.

Veturi vaurioitui tilanteessa ja sen kuljettaja jouduttiin auttamaan ulos ohjaamosta ikkunan kautta. Hän loukkasi onnettomuudessa jalkojaan.

Pelastuslaitoksen mukaan junassa olleet 25 matkustajaa eivät vahingoittuneet onnettomuudessa.

Tällä hetkellä Kokemäen rataosuus on poikki. Tasoristeysonnettomuuden vuoksi taajamajunat Pori-Tampere -välillä korvataan linja-autoilla ainakin alkuiltapäivään asti.