1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

"Erota indonesialainen kotiapulainen ja osta robotti-imuri" – malesialaismainos raivostutti naapurimaan

Pölynimurimainos voi kiristää valtioiden välisiä suhteita. Näin kävi, kun malesialainen yhtiö kehotti "erottamaan välittömästi indonesialaiset kotiapulaiset" ja hankkimaan robotti-imurin.

Ulkomaat
Nettimainos robotti-imurista.
Kohua herättänyt imurimainos jatkaa leviämistään sosiaalisessa mediassa. Yle

Indonesialaiset ovat raivostuneet malesialaisyrityksen mainoksesta, jossa kehotetaan erottamaan indonesialainen kodinhoitaja ja ostamaan tilalle robotti-imuri.

Siivoustarvikkeita valmistavan RoboVac-yhtiön mainos on aiheuttanut Indonesiassa protesteja ja maan korkein johto on tuominnut mainoksen. Varapresidentti Jusuf Kallan mukaan mainos loukkaa syvästi indonesialaisia ja erityisesti Malesiassa kodinhoitajina työskenteleviä.

Malesiassa työskentelee jopa 300 000 ulkomaalaista kodinhoitajaa - heistä suurin osa on indonesialaisia. Indonesia on vaatinut RoboVac-yhtiöltä anteeksipyyntöä ja mainos on johtanut myös virallisen nootin lähettämiseen.

Indonesian Kuala Lumpurin-suurlähetystön palkkaama juristi on keskustellut mainoksen sisällöstä RoboVac-yhtiön johdon kanssa ennen mahdollisen rikosilmoituksen tekoa.

Kohun yhteydessä varapresidentti Jusuf Kalla on väläyttänyt Indonesian voivan jopa keskeyttää kansalaistensa työperäisen muuton pienempään naapurimaahan.

– Indonesia on pohtinut työvoimavirran rajoittamista Malesiaan. Voimme keskeyttää työvoiman lähtemisen kolmeksi, neljäksi tai viideksi vuodeksi, jos se on tarpeen, Kalla sanoo.

Siirtotyöläisten huono kohtelu aiheuttanut toistuvasti kitkaa

Indonesialaisten siirtotyöläisten huono kohtelu Malesiassa on aiheuttanut kitkaa toistuvasti maiden suhteille. Huonon kohtelun seurauksena Indonesia kielsi kansalaisiaan ottamasta vastaan kotiapulaisen töitä Malesiasta kesäkuussa 2009.

Indonesialainen kotiapulainen työssään Kuala Lumpurissa.
Indonesialainen kotiapulainen työssään Kuala Lumpurissa. Shamshahrin Shamsudin / EPA

Myöhemmin kielto kumottiin, kun Malesia oli luvannut taata kodinhoitajille paremman kohtelun. Tuolloin indonesialaisille kodinhoitajille luvattiin viikottainen vapaapäivä ja työnantajia kiellettiin ottamasta vierastyöläisen passia haltuunsa.

Varakkaat malesialaisperheet palkkaavat yleisesti nuoria indonesialaisia kodinhoitajia. Malesiassa työviikko on usein kuusipäiväinen ja työpäivät pitkiä eikä varakkailla riitä aikaa taloustöille tai lastenhoidolle.

Ulkomaalaisten kodinhoitajien palkat ovat alhaiset - he ansaitsevat kuukaudessa usein 150 - 200 euroa. Kodinhoitajat työskentelevät yleisesti viikon jokaisena päivänä. Alhaisen palkan lisäksi malesialaiset palkkaavat indonesialaisia mielellään yhteisen kielen takia. Maissa puhutaan lähes samankaltaista bahasan kieltä.

Mies lekottelee ja imuri hoitaa hommat

Kohun aiheuttaneessa RoboVacin mainoksessa mies lekottelee nojatuolissa ja etualalla on robotti-imuri. Verkkomainonnasta mainos on vedetty pois, mutta se on levinnyt laajalti sosiaalisessa mediassa. Ainakin yksi tienvarsimainos on tiettävästi pystyssä Selangorin osavaltiossa.

Pölynimurimainoksen odotetaan olevan esillä, kun Indonesian kesällä valittu presidentti Joko Widodo on perjantaina ensimmäisellä virkamatkallaan Malesiassa. Widodo tapaa muun muassa pääministeri Najib Razakin.

Kodinhoitajien lisäksi indonesialaisia työskentelee Malesiassa muun muassa palmuöljyplantaaseilla. Noin 240 miljoonan asukkaan Indonesiassa riittää työvoimaa ja lähtöhalukkaita.

Malesiassa on 28 miljoonaa asukasta ja yli kolme miljoonaa siirtotyöläistä. Ilman työlupia olevien siirtotyöläisten asema on Malesiassa hyvin haavoittuva.

Lue seuraavaksi