Pelko maakuntien lentoasemien yksityistämisestä väistyi – kentät säilyvät Finavialla

Maakuntien lentoasemien ylläpitäjänä säilyy Finavia, mikäli kentältä on säännöllistä reittiliikennettä toiselle Finavian lentoasemalle Suomessa. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikolle luovutetussa lentoliikennestrategiassa ehdotetaan tappiollisten maakuntakenttien toiminnan tukemista jatkossakin Helsinki-Vantaan tuotoilla.

Kotimaa
Savonlinna lentoasema lentokone lentokenttä potkurikone kenttäpalvelut
Savonlinna–Helsinki -reittiä operoi lentoyhtiö Budapest Aircraft Service.Yle

Alun perin Suomeen kaavailtiin alueellisten päälentoasemien verkostoa, jolloin kentän kautta kulkisi yli 300 000 matkustajaa vuodessa. Näiden kenttien ylläpito olisi jäänyt Finavialle ja sitä pienemmät kentät olisi siirretty Ruotsin mallin mukaisesti maakuntien vastuulle tai lakkautettu.

Nykyisistä Finavian kentistä ainoastaan Lappeenrannan kenttä on siirtymässä Etelä-Karjalaan perustetun säätiön ylläpidettäväksi.

Suunnitelma Finanvian lentokenttäverkoston karsimisestä herätti maakunnissa niin suurta vastustusta, että liikenneministeriön työryhmä on päätynyt esittämään nykyisen lentoasemaverkoston säilyttämistä.

– Tällä lentokenttäverkosto pysyy hyvässä kunnossa ja sitä hoidetaan asianmukaisesti. On hyvä asia, että Finavia hoitaa jatkossakin kenttiä, joista on reittiliikennettä, pohtii Savonlinnan kaupungin kehitysjohtaja Hannu Kurki.

Järvi-Suomeen matkailijoita Euroopasta

Lentoliikennestrategiassa esitetään Järvi-Suomen alueelle Lakeland Airports -lentoasemaverkoston perustamista. Tarkoituksena on lisätä incoming-matkailua Saimaan alueelle, eli houkutella Saimaalle kansainvälisiä matkailijoita ja uusia lentoyhtiöitä. Tämä tosin edellyttää matkailuyrittäjiltä panostamista matkailutuotteisiin ja -palveluihin.

– Nyt lentoliikenne on sitä, että meiltä viedään venäläisiä ja suomalaisia etelän matkailukohteisiin. Toivoisin, että myös etelästä tultaisiin kesällä nauttimaan esimerkiksi Saimaan erittäin hienosta ympäristöstä, sanoo toimitusjohtaja Kari Savolainen Finavia Oyj:stä.

Saimaan alueella lentomatkustajien määrä lisääntyisi erityisesti kesäkuukausina, kun talvella eniten tilauslentoja odotetaan jatkossakin Lapin lentoasemille.

Tiiviimpää yhteistyötä maakuntien kanssa

Lentoliikennestrategiassa on kaikkiaan 50 ehdotusta, joilla Suomen lentoliikennettä aiotaan kehittää.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon mukaan alueille perustetaan viisi alueellista työryhmää, joiden tehtävänä on luoda kysyntää alueellisille lentokentille ja niiden palveluille.

Lentoliikenteen kysyntää voitaisiin liikenneministeriön työryhmän mielestä lisätä parantamalla via muiden kulkumuotojen yhteyksiä lentoasemille, jolloin lentoliikenteestä tulisi tiiviimpi osa maakunnnan joukkoliikennettä. Tämä tosin edellyttäisi nykyistä lippukäytöntöjen uudistamista.