IS: Estejuoksija Jukka Keskisalo lopetti uransa

Estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo on lopettanut juoksu-uransa, uutisoi Ilta-Sanomat. Lehden tietojen mukaan Keskisalo keskittyy jatkossa perheenisän rooliin.

urheilu
Jukka Keskisalo
Yle / Lasse Laitinen

Lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Keskisalo ei hakenut valtion myöntämää kesälajien urheilija-apurahaa.

- Kansainvälinen ura on ilman muuta ohi ja on vaikea kuvitella, että Jukka juoksentelisi kansallisen menestyksen perässä, Keskisalon lähipiiristä kommentoidaan Ilta-Sanomille.

Juoksija ilmoitti ensimmäisen kerran lopettavansa juoksu-uransa vuonna 2012, mutta palasi kilparadoille puolentoista vuoden tauon jälkeen.