1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

”Ihminen tarvitaan portinvartijaksi” - koneesta ei ole tiskijukan korvaajaksi

Ennen dj oli diskon tai yökerhon kunkku mittavine levyvalikoimineen, mutta nykyään musiikki on kaikkien muidenkin saatavilla. Onpa väläytelty sitäkin, ettei tiskijukkaa tarvita, kun musiikin saa soimaan ilman ihmistäkin. Yli 20 vuotta alalla olleen Toni Kurkimäen mielestä laite tai ohjelma ei voi korvata dj:tä.

Tiskijukka tekee paljon muutakin kuin painaa vain playta. Kuva: Pauliina Jaakkola / Yle

Musiikki on yhä helpommin saatavilla ja kaikkien ulottuvilla. Parikymmentä vuotta tiskijukan hommia paiskineen Toni Kurkimäen mukaan se on mullistanut myös tiskijukkien työtä. Hän kertoo, että netistä saa ostettua jopa sellaisia dj-keikkoja, joissa ei tule ihmistä paikalle. Kurkimäki kuitenkin uskoo, ettei ihmistä tule ikinä mikään laite tai ohjelmisto korvaamaan dj-hommissa.

– Kyllä se vaatii ihmisen portinvartijaksi sille musiikille, että joku tekee ne päätökset sen perusteella, millainen on ilta ja millainen on porukka ja mikä tanssilattialla tuntuu toimivan ja mikä ei toimi ollenkaan.

Ala ja dj:n rooli on kuitenkin muuttunut. Kurkimäki arvelee, että jotain dj:n roolista on lähtenyt, kun musiikki on tullut niin helpoksi saada.

– 80-ja 90-luvulla levyjä oli vaikeampi saada ja dj:ksi ajautui semmoinen kaveri, jolla niitä levyjä oli eniten ja joka näki eniten vaivaa sen musiikin löytämiseen, Kurkimäki kertoo.

– Tavallaan se arvostus tuli automaattisesti, kun kuka tahansa ei pystynyt olla dj vielä joku aika sitten, Toni Kurkimäki pohtii ja lisää, että nykyään dj:lle voidaan sälyttää esimerkiksi baarimikon hommiakin, mikä hänen mielestään on dj:n roolin aliarvioimista.

”Ei siihen joka jamppa pysty”

Toni Kurkimäen mukaan melko yleinen käsitys dj:n työstä on se, ettei tiskijukka tee muuta kuin painaa playta ja laittaa seuraavan levyn soimaan edellisen loppuessa.

Parikymmentä vuotta alalla ollut Toni Kurkimäki heittää yhä mielellään DJ-keikkaa. Kuva: Pauliina Jaakkola / Yle Pohjanmaa

– Varmaan sellaisiakin löytyy, mutta vähänkään kunnianhimoisempi ja kokeneempi, musiikkia rakastava ja esiintymiskykyinen dj tekee kyllä paljon muutakin, Toni Kurkimäki sanoo.

– Väittäisin, ettei siihen (dj:ksi) ihan joka jamppa pysty, hän heittää.

Parasta Toni Kurkimäen mukaan on se, kun näkee ihmisten nauttivan musiikista ja meiningistä, jonka dj työllään saa aikaan.

Hän arvioikin, että dj:n tähtihetki on se, kun saa hyvää palautetta.

– Suomalainen antaa helposti huonoa palautetta, mutta hyvästä palautteesta tulee sellainen olo, että se on tosi ansaittua. Semmoista tulee harvoin, mutta siksi se silloin tuntuu sitäkin paremmalta, hän muotoilee.

Tiskijukan roolia pohditaan DJ-tapaamisessa

DJ Weekend kokoaa maamme tiskijukat viikonloppuna Seinäjoelle. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma pitää sisällään tapahtuman tuottaja Toni Kurkimäen mukaan seminaareja ja puhetta tulevasta, olevasta ja menneestä tiskijukkien alalla.

– Suunta näyttää sellaiselta, että rokkibändi ei välttämättä ole enää se nuorison ensimmäinen kontakti musiikkiin, vaan se voi olla dj-touhu, konemusiikki tai että läppärien ohjelmilla tehdään musiikkia.

Toni Kurkimäki kertoo, että Rytmi-instituutissa onkin herätty pohtimaan, että miten dj-puolta voisi yrittää kehittää ja tuoda lähemmäs nuoria tulevaisuudessa.

– Ja tämän tapahtuman tarkoitus on se, että saadaan tiskijukkia koolle ja puhutaan mitä se dj:n homma on ja mihin se on menossa, hän sanoo.